sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Miten minusta tuli minä?

   "Typistetty elämänkertani ja kokoelma kärsimyksistäni. Näin se menee.
   Synnyin äidilleni 15. heinäkuuta. Äiti erosi isästäni kun tämä pyöritti toistakin naista, nykyistä äitipuoltani. Samanaikaisesti, tietysti. Sopimus on, että pikku-Juuso ravaa Nurmes-Kuopio -väliä kunnes toisin päätetään.
   Minut kasvatti hyvä yksinhuoltajaäiti kovalla kurilla ja niukalla budjetilla. Olen aina ollut, välillä liiankin, kiltti lapsi. Kasvoin ympäri Kuopion Petosta äidin kanssa kahdestaan aina kahdeksanvuotiaaksi asti. Tuolloin sain pikkuveljen, joka muutti kaiken. Pikkuveljen, joka oli toisesta maailmasta.

   Pikkuveljeni, Niilo, on täysin eri maailmasta. Hän on aina ollut raju, tuhma, paha ja sen sellaista. Oikea troublemaker. Tuolloin pikkuveli oli vasta alkua, elämääni tuli myös ikäiseni ja velipuoli ja paria vuotta nuorempi siskopuoli, kun äiti muutti yhteen silloisen parhaan kaverini isän kanssa yhteen. Kahdesta onnellisesta tuli kuuden hengen uusioperhe. Minulle se ei ollut hyvä, sillä sain huomiota viidenneksen siitä johon olin tottunut, ja neljänneksen entisestä karkkimäärästä. Pahinta oli, että menetin kaiken yksityisyyden. Ei omaa rauhaa, kaikki oli "yhteistä" ja menetin identiteettini. Hukkasin itseni muiden lasten sekaan.
   Minua ei riittänyt tuhoamaan perheongelmat yksin, lisäksi koulukiusaaminen tuli hajoittamaan minua pala palalta samoihin aikoihin. Tein elämäni suurimman ja tärkeimmän päätöksen tähän asti 2. luokka-asteen keväällä - hain musiikkiluokalle. Minut hyväksyttiin Pyörön koulun ala-asteen musiikkiluokalle viiden muun pojan kanssa. Tyttöjä oli moninkertaisesti enemmän mutta se ei vaikuttanut kiusaamiseen lainkaan, kaikki tekivät sitä tasapuolisesti ja lähinnä minua kohtaan. Mitä minä tein väärin? Olin oma, tunteikas ja puolustuskyvytön itseni. Olin turhan helppo kohde.

   Minua kiusattiin, eikä kukaan halunnut viettää aikaa kanssani, joten minut eristettiin. Minut eristettiin, joten totuin siihen ja ja aloin viihtyä yksin. Koska viihdyin yksin, olin hiljainen ja ajattelin paljon. Yksin aikaa viettäessä oivalsin asioita, opin uutta. Opin yksinäisyyttä, olemaan yksin. Opin myös kuuntelemaan, aivan uudella tavalla. Opin tulkitsemaan ihmisiä paljon paremmin ja uusilla tavoilla. Kiusaamisen vuoksi pääsin terapioihin, hoitoihin ja sen sellaisiin, jossa erilaiset psykologit ja psykiatrit tulkitsivat minua ja ongelmiani. Opin muiden tulkitsemista tätäkin kautta.
   Paljon opittuani kiusaamisesta minä muutuin. Kiusaaminen muutenkin muutti minua. Minusta tuli syvällisempi ja avarakatseisempi. Kiusaamisen vuoksi halusin todistaa itselleni ja maailmalle, että minusta on johonkin. Näin ollen panostin kouluun. Vaikka kiusaaminen jatkui läpi peruskoulun, numeroni vain nousivat ja nousivat. Olin luokan paras oppilas ja kiusatuin nörtti. Näkökulmia on monia.

   Kärsimys ei lopu, sillä kohta kaksi vuotta sitten menetin isäni. Edeltävänä kesänä kävin seitsemissä hautajaisissa ja vuosia ennen sitä sairasti velipuoleni leukemian. Nyt rakas isotätini harrastaa samaista syöpää ja minun masennus lopultakin lievittää.
   Kaikesta huolimatta minusta on kasvanut kunnollinen, hyvätahtoinen ja ystävällinen nuori mies. Sellainen, joka nauttii elämänsä parasta aikaa hetki kerrallaan täysin siemauksin. Olen kestänyt kaikenlaista elämässäni ja selvinnyt vaikka mistä. Tahtoisin jakaa elämänviisauteni kaikkien kanssa, mutta tuolloin heidän pitäisi kävellä jälkiäni pitkin, kulkea saappaissani, elää minun elämäni.
   Näin minusta tuli minä. Mikä ei tapa, se sattuu mutta vahvistaa. Harva tietää tarinani, mutta niitä jotka sen tuntevat, kutsun ystävikseni. Ja äikän opeiksi."



"Kirjoitat tavattoman koskettavasti, rehellisesti ja sujuvasti! Sinulla on hyvä sanavarasto ja sujuva kynä. 60p"

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

SURPRISE!

kirjoitettu 18.9.2013               Yllätyspostaus kuolleessa blogissa

     Oon haaveillu Vlogista, pitkään. eri asia saaha jotain aikaseks =D
Tämä yllätyspostaus koskee asioita. En tiedä mitä, mutta asioita. Sittenhän tuon kirjoittaessa näkee ;)


Asioita tapahtunu viime postauksen jälkeen:
-Animecon X
-Tracon 8
-Katsonu läpi:
>Hellsing, Hellsing Ultimate, Death Note, +100jaksoo One Piecee, yms.
-Uusia kavereita
-Koulu alko
-MusLu on paras <3
-Yksinäisyys
-Vlogi häämöttelee ja polttelee...
-DAFT PUNKIN RANDOM ACCESS MEMORIES 2LP+DD <3 <3 <3
-American Audio TTD 2400 =3



     22.9.2013                                   Onks tää nyt sitä angstimista?
   Olen paska ihminen. Tai no ei, en ihminen. Hirviö. Se mä olen.... Mä oon tehny kaikkee väärää. Välil tuntuu etten ansaitsis elää... Tää on jotain liian hyvää tällaiselle kusipäälle kun mä. Olen tuhonnut tarpeeksi monta elämää...nyt saa luvan riittää.

torstai 29. elokuuta 2013

BLOG IS DEAD.

Blogi on nyt virallisesti kuollut.

Syyt:
1. En jaksa, liian rutiini.
2. Krjottaminen tylsää ja perCstä
3. Ei kommentteja //postausideoita, kysymyksiä, mielipiteitä yms.


Mahdollisuuksia pelastaa tämä säälittävä DJn lokikirja viimeistä kertaa:
1. Pakottakaa tähän(/innostakaa), antakaa ideota, yms
2. Vlogia jaksais ehkä tehdä....mielipide ideasta kommentteina alle
3. Ruvetkaa ite kirjottamaan tätä =D

Kiitos ja näkemiin! <3


tiistai 18. kesäkuuta 2013

Nurinkurinen pokkari

   Pieni poika, ehkä yhdeksän vanha, ehkä kahdentoista. Tämä poika oli syrjitty ja yksiäinen. Hän tyhmänrohkeasti oli välittämättä muista ja niiden solvauksista, ja tahtoi olla vapaasti oma itsensä. Tällä tietysti oli tuonmoisessa koululuokassa omat seuraamuksensa, mutta siksihän tällä luokalla olikin. Erilaisuuden, massasta erottumisen, vähemmistönä olemisen vuoksi. Muiden seasta erottumisen vuoksi.

 Tämä voi olla syynä siihen, miten poika innostui lukemaan pientä, nurinkurista kirjaa. Ei kirjaa, vaan pokkaria. Pokkaria, jonka poika tiesi olleen tehty alunperin kaukana maailman toisella laidalla, Japanissa. Pokkari luettiin takaa alkuun päin, puhekuplat viimeisestä ensimmäiseen päin. Poika ihastui pokkariin niin paljon, että luki sen kannesta kanteen uudestaan ja uudestaan, innostuen jokaisella lukukerralla aina vain enemmän.
Poika sai elämänsä ensimmäisen mangan käteensä.
Manga luultavasti oli ensimmäinen osa One Piece-sarjaa. Koska poika oli tästä näin tohkeissaan, salli hän itsensä käyttää pitkään säästettyjä, vähäisiä mutta hyvin vaalittuja rahojaan sarjan toiseen osaan.
Näin alkoi tämän pienen pojan Otakuus, kiinnostus mangaan, animeen, Japaniin ja kaikkeen muuhun vastaavaan tuon kyseisen "Nuosevan auringon maan" tuotokseen ja kulttuuriin.(yms.)
Otakuus oli pojalle täydellistä - Erottuu muiden joukosta, saa olla aivan oma itsensä ja lukea aivan niin paljon ylösalaisia sarjakuviaan kuin huvitti. Otakuna poika törmäsi myös animeen. Poika ei koskenut näihin sarjakuvapokkareihin perustuviin pirrettyihin, koska hänen mielestään on aivan liian valtavirtaista ja helppoa katsoa sitä vaikeamman ja tunnelmallisemman lukemisen sijaan.
(Koska pojan asenne; aina vaikeimman kautta)

Näin se siis alkoi. Poika keräsi aikas vaikuttavan otakutaustan itselleen, kunnes hän esim. jäi pois kyydistä One Piecen julkaisutahdista K-Citimarketeissa, ja mikään ei ollut tarpeeksi. Poika n. puoli vuotta koitti löytää itselleen tuon kauniin maan jalon kielitaidon opiskelupaikkaa, mutta tuloksetta. Tämä oli kai suurin syy mangan kinnostuksen hiipumiseen, Nousevan auringon maan palvomisen lopahtamiseen ja lopulta, Otakuudesta luopumiseen. Loppuun asti poika oli ainoa otaku, jonka itse tunsi. Lajitovereita hän ei ollut löytänyt, ei vaikka niitä juuri nenän alla olikin, ei vaikka hän niitä salaa etsikin.

________________________________________________________________________________

     Sain uusia kavereita nettipelin kautta. Mahtavaa porukkaa. Ne kuulemma kahto jotain niitä Japanilaisia piirrettyjä?....animea? Niin, sitä sen täytyi olla. No, pidin minäkin jostain sen tyylisestä joskus, mutta ne päivät oli ja meni. En kyllä varmaankaan paljon animea katsellut, sen mitäs nyt TVstä DBZtaa (tietämättömille: Dragon Ball Z) joskus tuli...

N. 1kk myöhemmin:
   Siis mun paras kaverinkin sortu niihin? Porukka on kyllä jutellu tästä "Clannad"ista jo pitkään ja paljon, oliskohan se testaamisen arvonen...? Mutta en tämän tietyn kaverin takia, oonhan mä jo suunnitellu tätä jo muutenkin pitkään...tahdon olla Otaku taas!
________________________________________________________________________________

   Clannadin, ja Clannad: After Storyn katsomisen jälkeen...ei. Puolivälissä Clannadia ajattelin, että nyt se olisi sitten päätetty. Musta tulee taas otaku. Hinnalla millä hyvänsä. Japanin kauniin kielen opiskelua tai ei, mä oon taas otaku.

Ja sen jälkeen, olen lähinnä keskittynyt animeen. Alotin One Piece- sarjan animena aivan alusta asti. Tällä hetkellä, olen aloittelemassa jaksoa nro.72 (yksi jakso n. 25min)
Muiden suosittelemana aloitin katsomaan Full Metal Alchemistia. Seuraan sitä laittoman vähän, vaikka erittäin hyvä sarja onkin.
Yhden piilo-otakun kaverini ansiosta alkoi Death Note- sarjan kiihkeä seuraaminen. Tästäpä tulikin lempisarjani, siksi säästeliäästi vielä jaksossa 23(/37) menossa.
Olen aloittanut tietyssä seurassa myös Code Geass- sarjan katsomisen, jaksossa 6 kai menossa. Ei lemppari, mutta kyllähän tuota katsoo(=

Ja tietysti, katson animea vain Japaniksi, englanninkielisillä tekstityksillä =)

Ennen kaikkee tätä, mä kuuntelin Vocaloideja. Ennen Clannadeja.
Se on kans yks asia mistä tämä minun uus-otakuus alkoi. Saatan kirjotella siitä lisää tuonnempana sitten.

   Kaikille, jotka kiinnostuivat:

   Jos vain saan suositella, niin ovat FMA, sitäkin enemmän Naruto ja kai tunnettukin Bleach ovat tietääkseni kaikkein suosituimpia animeja ympäri länsimaisen pallonpuoliskon.
Itse katson lähestulkoon kaikki animeni AnimeFreakista ja kavereideni suosittelemasta AnimeSeasonista.
Omia lemppareita näistä sarjoista siis on kuitenkin Death Note, One Piece, Full Metal Alchemist ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä Clannad ja sen After Story.
Mangaa saat lainattua kirjastoista, ostettua erikois-, kirja- ja jopa aivan tavallisista jokapäiväistavarakauppaliikkeistä (oiku on sulosen lyhyt sana >.<)

Animecon (tietoa tapahtumasta animecon) on kohta taas tääl Kuopiossa, vähänkään mangasta/animesta kiinnostuneden kannattaa tulla! Suomen suurimpia/tunnetuinpia manga-, anime- ja japanilaisen pop-kulttuurin fanien tapahtuma. Sieltä löytyy jos jonkinmoista myyntikojua sekä harrastajaa, cosplayaajaa ja muuta sellaista otakua tavaraa ja porukkaa(= Myös kaikenlaisia kilpailuja ja esityksiä siellä nähdään.
Mäkin sitten olen siellä ;)


Niin ja kyllä, kaikissa viimesimmissä postauksissa tämä "Poika" olen todentotta ollutkin minä itse.

torstai 2. toukokuuta 2013

Toivepostaus: Mihin uskon & Tarinoita ja tapaturmia


     MIHIN USKON


   Siis mä en sinällään usko mihinkään. En usko, että on ylempää isoa voimaa joka säätelee maapallon toimintaa ja joka ikisen ihmisen yksityiselämää ja sen kulkua. Ei se oo mahollista, ei sille oo järkevää syytä eikä selitystä. Räjähdysteorian kannalla olen, ja sillä pysyn. Ja mua ei pätkääkään kiinnosta mikä sen räjähdyksen aiheutti, mutta jtn vaa tapahtu ja evvk. Siinä se.

   Olen siis aikalailla ateisti. (Ja silti kuulun ev.lut.kirkkoon?) Jotain hienoo, olen positiivinen ateisti! Ainoa asia(melkei), jonka suhteen oon positiivinen... Siis tää tarkottaa jtn et oon sitä mieltä että on todisteita luomisteoriaa, jumalaa, yms vastaan, muttei ollenkaan puolesta tai jotai.

   Uskonnollisuuden lisäks uskon...
...parempaan huomiseen, rakkauteen (lähes) ensisilmäyksellä, hyvään ruokaan, pelionneen, tulevaisuuteen, hyviin ihmisiin ja maailmanrauhaan. Ja kaikkeen muuhun tyhmään sellaseen...paitsi ihteeni.


     TARINOITA JA TAPATURMIA


   Viikko sitten...MusLun pääsykoe...
Siinä on jotain mihin en usko; mä en tuu pääseen läpi. Tuskin ainakaan...Mutta pidetään peukkui pystys, mitäs muuta sille voi.

   Koulun jokavuotinen lammenympärijuoksu. Matkaa tulee noin 1,2km ja sitä pyöritään kolmesti ympäri että saadaan 3,5km läjään. Seiskalla kaks kierrosta 20min ja rapiat, lopetin kesken pahanlaatuisen astmakohtauksen ja Osgood Schlatterin taudin saattamana. Polvet meinasivat oikeasti pettää alta ja kun on pari kertaa oksentanut verta ojaan, ei enää naurata. Se siitä seiskalla sit. Kasiluokalla, uusi yritys. Huima parannus edelliseen vuoteen, olin jo paremmassa kunnossa ja revin itestä kaiken irti. 3 kierrosta ajalla ~21minuuttia. Ysien syksyllä otettiin hajoituskierros lampea ja kaikki yllätty. Hämmästelen asiaa vieläkin... Koulukiusattu, joka ei koskaan pärjää missään urheilussa, huono yleiskunto, rasitusastma ja Osgood Schlatter. Pääs yllättämään. Aikaa en nyt satu tarkalleen muistamaan, mutta hyvä se oli. Erittäin hyvä. Olin maalissa neljäntenä, hävisin kolmannelle kaksi sekuntia ja viidennen voitin 5cm samalla ajalla. Kaikkea muuta kuin ennakkosuosikki voitti itsensä ja on tyytyväinen, kerrankin. Nyt ysiluokan kolmen kierroksen lätäkköjuoksusta on kolme päivää. Ajalla 18min 12sek maaliin ja 9 arvosanaks. Oon tyytyväinen.

   Vappuaattona oli koulussa oppilaskunnan ja tukioppilaiden järjestämä vapputapahtuma, jossa pääsin miksauspöydän taakse....viimesiä kertoja peruskoulussa, huonolla tuurilla koko elämässä O__O
Nomut poikkeuksellisesti kaikilla koulua 9-13 ja siinä 12:15 alko se tapahtuma jne... Kiva ku oli taas juhlan suunnittelu mun mielestä vähän niin ja näin. Mut vaan soitettiin aamulla sillon 9 aikaan laittamaan salia, siihen meni se muutama tunti siin sivus ja samal oli harjotuksia sensellasta... Melkein tiesin mitä tehdä tai tuleman pitää, kun mikserin taakse istuin. Pelotti. Failaan kuiteski jotain...... En oikein tienny mihin väliin tehdä mitäkin ja silleen. Tapahtuma alkaa ja so far so good. Kaikki menee onnistuneesti....ilman isoja ongelmia tai epäonnistumisia... Vähän ohjelman seurausta ja paljon improvisaatioo. Vedin lähes kaiken ite, koska en halunnu minkään epäonnistuvan. Olin kontrollifriikki. Jos siihen olis tullu joku mukaan, olisin ite menny sekasin että mitä mä teen ja mitä joku muu, joten tein kaiken sen pöydän takana ite. Juhla melkein ohi, enkä sössiny. Mahtava fiilis. Kohta ohi. Kohta kotiin. En halua, tää on kivaa. Kaikki loppuu aikanaan. Muut menee pois, mä jään järjestämään salia, laittamaan paikkoja. Kaikki on lähes valmista ja siinä 13:30 maissa mäkin lähden, mikäli oikein muistan. Iltapäivää kohden päivä vain parani. Sellanen vappuaatto.

   Tuun kotiin aattona 24:00. V*ttu, viimenen bussi meni 15min sitten. Okei, kävelen. Pimeessä. Vasta heränneenä. Kotona 00:40, oiku kiva. Vappupäivä menikin pikkuveljeä kotona vahtiessa ja herkkuja mässäämässä. Tosin, ei yhden yhtä munkkia tullut nieltyä tai simalasillista kumottua, harmittaa vietävästi. (Takas aiheeseen) Siinä yöllä juhlapyhän puolella vanhempien kanssa jutellaan, pikkuveli oli onnistunu taas kertakaikkiaan... Se oli vetäny lipat. Ja meidän perheessähän jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla....tässäpä hyvä esimerkki.

Iltapäiväkerhossa, ulkona... Tekee mieli juosta, pakottava tarve saada kengät sutimaan tulta ja kipinää. Tahdon juosta. Lähden kevyesti, parkkipaikkaa päin. Sivusilmällä huomaan, että kaveri lähtee mukaan. Hänkin alkoi juoksemaan. Kovennan vauhtia pitkin matkaa, vähän jokaisella askeleella. Pian menen jo täyttä vauhtia. Enää mikään ei pysäyttäisi minua, edes tiilivalli ei minua hidastaisi. vuorista pusken läpi ainakin 500 tavarajunan voimalla, minua ei seisauttaisi terässeinistä paksuinkaan. Pian jotain tapahtuu -silmän räpäyksessä, tai sen kymmenesosassa, olen maassa. Kai minä siis kompastuin? Säikähdin vähäsen...kaikki pyörii...heikottaa hiukan... Mikä minun polvessani on? Siihen taisi osua jotain, tai sattua. En kuitenkaan tunne mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kaveri juoksi vierelleni... Katsoimme polveani hivuttamalla ehjien kollareiden lahjetta hitaasti ylöspäin. Polvi ei ole kunnossa....ihme ettei siihen koske, se on kai shokissa. Keskellä polvea ammottaa suuri, verinen aukko, suuren kolikon kokoinen reikä. Sen pohjalla näkyy luita ympäröiviä lihaksia ja muita jalan sisälmyksiä. En tunne mitään, mutten pysty katsomaan sitä. Pelkään, entä jos se on vaarallinen? Kävelenkö enää? Onko vaarallista jos lihas näkyy? Kävelen takaisin ohjaajien luo, jotka hakivat minulle viltin ja painesiteen sekä soittivat äidin paikalle.

Tollasen tarinan laadin äidin ja pikkuveljen tenttaamisen jälkeen.... Mutta nyt, lopputuloksena, pikku jätkällä on kahdeksan tikkiä jalassa ja se linkkaa sillä sit ympäriinsä. Oon onnellinen, että sen pahemmin ei siin käyny... Mutta kuten mainittu, meillä jos jotain tehdään, tehdään se kunnolla. Tässä vielä kuva tikkien oton jälkeen.



   Peruskoulu on kohta ohi. Viimesiä kokeita viedään jo ja alkaa olemaan pikkuhiljaa rennomat viikotkin. Vielä olis jäljellä kevätjuhla ja ysien tanssit sit jonkin ajan päästä tulossa....
Tanssisin kyllä. Tahtoisin  tanssia. En ainoastaan liikannumeron takii, vaan myös kokemuksen vuoks. Olishan se kiva, eikö?(= 
Mutta...aina siellä on se yksi mutta. Mutta mulla ei ole paria. Ja onhan sillekin selitys, mutta se on hyvin itsekäs. Siis kun, ei ole kovin montaa, joiden kanssa tahtoisin tanssia. Oli tietysti se yksi tyttö.... No jos ei siitä sen enempää. Huomatkaa mennyt aikamuoto; "Oli". Aivan, en saanut paria. Parmpi onni ensi kerralla. Se siitä.


      Enää 2vko 5 päivää!! =) Kyllä, lasken mä näitä ;)

-DeeJay

torstai 11. huhtikuuta 2013

Tyttö, poika ja ääliö

   Tyttö oli yksinäinen. Yksinäinen, kunnes tapasi pojan. Poika ihastui Tyttöön, joka rakastui poikaan. Tyttö ja poika "alkoivat" ja olivat ensirakkauksia toisilleen. He elivät onnellisina yhdessä, kunnes Tyttö tunnusti. Tyttö tunnusti olevansa ihastunut Toiseen. Poikaa tämä ei haitannut, sillä Tyttö rakasti poikaa takaisin, lähes yhtä paljon. Tyttöä se haittasi, koska koki ihastuksesta syyllisyyttä. Tyttö erosi pojasta. Poika päästi irti Tytöstä, koska hän tahtoi Tytölle mikä oli hänelle parasta ja kaikkea, mitä Tyttö saattoi haluta ja toivoa. Koska poika rakasti Tyttöä. Myöhemmin, kun Tyttö selvitteli päätään, tiesi hän tahtovansa pojan takaisin. Toinen olisi tahtonut Tytön, mutta Tyttö tahtoi koittaa pojan kanssa uudelleen. Juuri, kun Tyttö aikoi kysyä pojalta yhteen palaamisesta, oli poika päättänyt tappaa itsensä. Poika epäonnistui, muttei ottanut Tyttöä takaisin. Toinen sai Tytön, poika toisen ja Tyttö pääsi pois.


   Poikaa lyötiin. Hänet tönäistiin maahan. Tähän hänet totutettiin, se oli arkipäivää. Äiti huolestui. Poika itki. Äiti pojalta salassa. Tämä arkipäiväisyys jatkui ja jatkui. Poika oli helppo kohde, jota ei puolustettu, vaan lyötiin porukalla. Isolla porukalla. Äiti kertoi, poika tunnusti. Omistautunut luokanopettaja puuttui kiusaamiseen. Hän jutteli ison porukan kanssa, joskus porukalla, joskus yksitellen. Opettaja meni pitkällekin, hän kutsui porukan ja porukan äidit koulun ulkopuolisella ajalla keskustellakseen lyömisestä. Tämän jälkeen porukka ei enää lyönyt. Porukka potki. Se sattui poikaan entistä enemmän  eikä kukaan huomannut sitä. Poika ei voinut todistaa sitä, eikä selittää sitä, potkiminen ei ole yksinkertaista. Poika itki ja äiti pojalta piilossa. Äiti otti yhteyttä opettajaan, opettaja äiteihin ja samoin kuin vuotta aiemmin, porukka ja porukan äidit kokoontuivat taas. Potkiminen loppui, kunnes kuunkierron jälkeen alkoi taas. Opettaja lähti, ja poika jäi. Seuraavat opettajat eivät välittäneet. Poika jäi yksin. Poikaa potkitaan edelleen.


   Ääliö teki virheitä. Ääliö rakastui nuoreen Naiseen. Nuori Nainen oli kiusattu, eikä pärjännyt oikein missään. Nuori Nainen rakastui Ääliöön, kukaan ei tiedä kronologista järjestystä. Ääliö ja Nuori Nainen seurustelivat yhdessä ja kasvoivat noin puoli vuosikymmentä ja menivät naimisiin. Muutaman vuoden päästä Nainen synnytti, ja he saivat pojan. Naisesta tuli äiti ja Ääliöstä isä. Vain vähän pojan syntymän jälkeen Ääliö hairahti toisen naisen perään. Nainen ei kestänyt ja lähti pojan kanssa etelään, Ääliö muutti uuden naisen kanssa naisen kotikunnalle pohjoiseen. Nainen ruokki pojan, ja kasvatti pojan. He elivät lähes kahdestaan kahdeksan vuotta, kunnes poika sai Pikkuveljen. Pikkuveljen isä lähti ennen Veljen syntymää, joten Nainen jäi kolmelleen kahden lapsensa kanssa. Vanhempi poika on käynyt Ääliön luona säännöllisesti, joka nyt muutti takaisin kotikunnalleen. Kaikki olivat onnellisia, paitsi poika. Hän rakasti isäänsä, muttei pitänyt Ääliön luona käymisestä. Yhtenä syysyönä Ääliö teki virheen, pahan virheen. Ääliöllä oli ongelmia alkoholin kanssa. Ääliön virhe oli kohtalokas, siitä seurasi pojan elämän kamalin yö. Poika koki jotain mitä kenenkään ei pitäisi, ja tästä seurasi pitkänpitkä tapahtumaketju, joka lopulta tappoi pojan. Pojan uusi elämä sai tuon kohtalokkaan yön jälkeen alkunsa, mutta Ääliö ei enää koskaan näe poikaa. Ääliö menetti esikoispoikansa.

     Tämän postauksen kolme tulkinnanvaraista, sekavaa kertomusta Tytöstä, pojasta ja Ääliöstä ovat oikeita tapahtumia, henkilöt oikeita ihmisiä ja tapahtumien jättämät arvet ikuisia.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Väriä hiuksiin, ei elämään! (Näinhän se pitikin mennä??)

Olen reilusti laiminlyönyt blogin kirjoittamista. Ei vaan saa mitään aikaseks. Mitä pidempään olen kirjottamatta, sitä vaikeampi on taas aloittaa...vaikka asiaa riittäisikin(ja PAH). Nyt lopultakin itseään niskasta kiinni ja miljoonan pyynnön jälkeen kirjotan tänne jotain.

Tosin, tulin tässä miettineeksi, ketä mun elämä ees kiinnostaa? No, anyways. Tätäkin postausta kirjottelin pitkin viikkoa. No, nyt se siis on tässä.

 -Ensinnäkin.... Värjäsin hiukset.
Joo, elikkä näin pääs käymään. Yli 10 vuotta oon mustista hiuksista haaveeksinu, ja nyt mä ne sit sain ^^ Tämäkin kävi silleen että kun 10 vuoden ruikutuksen jälkeen aloitin sen eritavalla; "Äiti....oonko mä kertonu, että mä tahtoisin sellasen huulikorun tähän kohti..?" todella vihaisen vastauksen jälkeen muistutin hiusten värjäyksestä, ja äiti lupasi sen, "Mutta niitä mustia hiuksia voidaan harkita." Saman viikon sunnuntaina (1vko sitten) väripurkki (mikälietörppö) oli keittiön pöydällä ja sen huomattuani juoksin äidin kaulaan kiinni (halatakseni, ei, en kuristaakseni) ja ensimmäistä kertaa vuoteen pariin kerroin hänelle rakastavani häntä. Siis kyllä äiti sen jo tiesikin mutta en vain ole kertonut sitä, muistuttanut asiasta... No, olen lopultakin tyytyväinen. Mustat hiukset <3
Koulussa ei ole tullut palautetta hiuksista

-Toiseksi, (hmm...ööööh,) on tullut nähtyä jonkin verran kavereita ja sukulaisia yms. Pääsiäinen meni siinä jotenkin perheen ja suvun parissa, lomat + vkloput yleensä kavereiden mukana.

-Kolmanneksi- koulu painaa. Nyt onneksi on monet projektit ja kokeet takana päin ja vain pari kk jälellä peruskoulua =3 Kohta pois siitä paskasta, mutta sitten jää kaveritkin. Yh:ssa oli valtakunnallinen taloustietokilpailu, jonka tuloksia ei olla vielä kuultu.


     .:ELVYTTÄKÄÄ BLOGI:.
   
Toivoisin suuresti saavani ehdotuksia ja toiveita yms. blogiani varten, sillä postausideat alkavat loppua, josta johtuu hyvin vähäinen blogin päivittäminen. Erilaisia ideoita/ehdotuksia voisi laittaa tähän kommentoimalla, yksällä jossain muualla tai vaikkapa kasvotusten mahd. mukaan.
Älkää antako blogin kuolla!




Tää tuli tos joku aika sitten......pitäiskö oikeesti jaksaa oottaa 21.5.??

torstai 21. helmikuuta 2013

Kirjailijakansio

   Lupasin kirjoittaa tästä paremmin kun kansiot palautetaan... No, nyt ne saatiin takas tän viikon tiistaina, joten pakko kai se on kirjottaa ja elvyttää blogia... Mua harmittaa tosi paljon kun en oo jaksanu kirjotella tähän... Inspistä ei vaan enää löydy. Kaverit muistuttelee blogista lähes jatkuvasti, mutten mä saa mitään aikaan =(

   Nomut aiheeseen: Kirjailijakansio. Tein sen Ismo Alangosta runokirjailijana. Tekoprosessi oli raskas ja tuskaisa enkä enää koskaan varsinkaan vapaaehtoisesti tee sellaista uudestaan. Koskaan. Ikinä. Toisto, se toimii. Ainiin se kkansio... Kansiosta en oikein voi/jaksa kirjotella, jos vaikka joskus saan aikaiseksi, voisin tehdä siitä pdf-tiedoston. Mutta sen arvostelusta....

   "Palautetta Juusolle

Kirjailijakansiosi aiheena on Ismo Alanko. Arvosanasi on 9.

Et ottanut ihan perinteisintä aihetta. Olet kuitenkin tehnyt sisukkaasti töitä vaikka sanoit homman välillä takunneen. Hienoa, ettet lannistunut, vaikka et saanut vastausta haastattelupyntöösi.

Olisin toivonut, että olisit kirjoittanut lukupäiväkirjaasi enemmän omia ajatuksiasi, joita heräsi runoja lukiessa. Olisin kaivannut sitä ns. tulkintaa? Millaisia tuntemuksia sinulle tuli esimerkiksi runosta, jossa on käytetty runsaasti V-alkuisia sanoja? Miksi se kuvastaa mielestäsi hyvin nykynuorison suhdetta vihaan? Olet kirjoittanut, että runossa on liikaa toistoa. Toisto kuuluu runouteen, mutta on totta, että runossa toisto ei toimi samalla tavalla kuin laulussa. Minunkin mielestäni on kauniimpaa tai mielenkiintoisempaa esittää sama asia monella eri tavalla.

Kirja-arvostelusi jäi hieman suppeaksi. Olet kuitenkin käyttänyt mielenkiintoisia sanavalitnoja; vangitsevan mietteliäs runo. Olisitkin voinut avata, mitä tarkoitat tällä käsitteellä. Kuvaat kaiken kaikkiaan hienosti Alankoa yön, kuoleman, epätoivoisen rakkauden ja varjoisan kaupungin runoilijaksi.

Pidin eniten haastattelusta, johon muokkasit itse vastaukset sekä omista runoistasi, joita muokkasit Ismo Alangon runojen pohjalta. Tällä tavoin teit kansiosta persoonallisen ja henkilökohtaisen.

Kiitos, että annoit kritiikkiä ohjeista. Palautteen pohjalta aionkin laatia erikseen ohjeet runoteoksille. Aina joukossa on ollut joku, joka on valmistellut kansion tunoista. Olet kuitenkin soveltanut annettuja ohjeita hienosti omaan työhösi.

TOIVON SINULLE VÄRIKÄSTÄ JA TUNNELMALLISTA ELÄMÄÄ PERUSKOULUN JÄLKEEN. MUISTA, ETTÄ SEKÄ RUNOT ETTÄ ELÄVÄ ELÄMÄ OVAT VÄLILLÄ TUMMAN PUHUVIA, VÄLILLÄ AURINKOISEN KELTAISIA.

T. Satu-ope"

Se oli kirjallinen osuus arvostelusta, lisäksi siinä oli taulukko kriteereistä ja tehtävistä, joka meni näin:


"KRITEERI (arvosteltu asteikolla 0-5)

Tekstit osoittavat huolellista paneutumista.    (4)

Kansiosi on ulkoasultaan siisti ja huoliteltu.
Olet käyttänyt myös luovuuttasi.     (4)

Noudatat tehtävänantoa.    (4)

Olet tarkastellut aihetta monipuolisesti
ja laajasti eri näkökulmista.     (3)

Löydät teksteistä olennaisia asioita.    (3)

Teet päätelmiä lukemasi pohjalta.     (3)

Perustelet päätelmäsi ja näkemyksesi     (3)

Onnistut vapaavalintaisissa kirjoittamis-
tehtävissä.     (4)

Kirjoitat yhteyteen sopivaa kieltä.     (4)

Hallitset oikeinkirjoituksen.     (4)


TEHTÄVÄT (arvosteltu "On", "Puutteellinen", "Ei")

Johdanto: On

Kirjailijan elämänkerta: On

Luettujen teosten
esittely/lukupäiväkirja: On

Kirja-arvostelu: On

Vapaavalintaiset tehtävät: On, 4

Päätösteksti: On"

Joten näin se meni.... Onnellinen oon siitä että sain sen ysin, mutta sen eteen teinkin todella paljon töitä.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Päivityksiä asioihini

   Postailen nykyään todella vähän.... Mutta kyllä mä koitan muistaa pitää tän blogin ajantasalla.

   Yksi piävä koin valaistuksen: Mulla menee erittäin hyvin.
-Olen itse vain kuvitellut kiusaamisen. Minä vain teen kärpäsestä härkäsen ja luulen kohteliaisuuksien sekä kehujen olevan sarkasmia. Kiusaaminen loppui kait yläasteelle tultaessa. Ilmankos ei kukaan muu olekaan huomannut sitä kiusaamista ^^
-Mulla on paljon ystäviä. Niitä on mun ympärillä todella paljon, enkä meinaa löytää aikaa ja paikkaa jokaiselle...
-Perheessä kaikki hyvin. Meidän pieni tiivis yhteisö joka elää sovussa kuin sillit purkissa =3 Eikä harvinaisia pikku kähinöintejä enempää kinastellakaan =D
-Suvussa kaikki hyvin. Suhteet kaikkien kanssa ennallaan eikä kukaan ole sairas tai rampa tms. Ja mä rakastan kaikkia sukulaisia todella paljon, ihan mahtava ja onneks iso porukka =)
-Kaveripiireissäkin ollaan terveitä ja hyvinvoivia(= Ja onneks kaikkien kanssa hyvissä väleissä.
-Mulla on paljon tekemistä vapaa-ajalla, säännölliset harrastukset ja kaverit vie paljon ajasta, mutta vietän myös paljon laatuaikaa perheeni, varsinkin äitini ja veljeni kanssa.
-Alan olla tyytyvänen mun kroppaan. Siis oon hyväksynyt kaikki fyysiset muutokseni ja iho-ongelmat helpottuu tässä vähitellen... Alan myös pitää omasta ulkonäöstäni juuri tällaisena. Oon myös tyytyväinen lihaskuntooni, jonka kehityksessä on murrosiän muutokset auttaneet =)
-Mulla ei ole vihamiehiä. Eli meinaan että mulla on kavereita ja sitten vähemmän tuttavia ihmisiä, mutta ei sellaisia, joiden kanssa en tulisi toimeen. Maailma on täynnä vain mukavia ihmisiä ja uniikkeja persoonia, ainoastaan erilaiset ihmiset tarvitsevat erilaista tulkintaa.
-Mä lopulta hoksasin, että mun luokkalaisten osittain negatiivinen suhtautuminen minuun onkin kokonaan minun ja epäasiallisen käyttäytymiseni syytä. Nyt voin korjata tämänkaltaisia ongelmia kun hoksaan ajatella omaa osuuttani asiaan(= Mä pidän meidän luokasta, koska se on opettanut minulle monen monta asiaa.
-Olen lopettanut itseni syyllistämisen sekä itsesäälissä rypemisen. Näitä tällasia asioita mulla on ollu pahana tapana tehdä.... Mutta oon pääsemässä niistä eroon ^^ Lisäks esimerkiksi itsetuhoisuudesta olen päässyt irti.
-Pystyn nauttimaan elämästä todella paljon, kun olen alkanut arvostamaan itseäni sekä muita elämän pikkuasioita =)

Että tällasta tällä erää, kirjoittelen lisää sitten tuonnempana. Toivon kaikkea hyvää kaikille tämän lukeneille ja muillekin ^^

Tossa parasta Pendulumilta, öitä =)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Logopeli, homokuulokkeet ja töherrykset, mitä muuta tarvitaan?

   Mulla on siis niin paras logopeli! LOGORAMA 1.4.1 by arp105. Siis se mikä tekee tästä pelistä mahtavan on se, että pärjään siinä melko hyvin ja siinä kysyttiin joitain mun lempiartisteista(= Eli siis STAGE #2 level 9 Kysytään mm. deadmau5 ja level 10 kysyttiin Gorillaz sekä level 13 (jolla olen jumissa) Red Hot Chili Peppers. Tää on siis yks niist mahtavist peleist mitä mun Lumiasta löytyy ^^ Joululahjaksi sain tän mattamustan Nokian Lumia 920. Muita toivelahjoja oli siis ne Skullcandy G.I. (sanoppa se suomeks xD [Teille jotka ette ole tarpeeksi tyhmiä tähän: "skulkändi gee-ii" {"Ga-yy"} joounoha xD]) sekä sit se roskis ja vähän vaatteita yms.. =3

   Edellisen kirjoitin puolenyön paremmalla puolen, ja sen huomaa. o__o Ainakin kun tälleen jälkeenpäin lukee keskenjäänyttä postauskirjoitusta..... =D

   Läksyjä tehdessä hoksasin, että enkuntunneilla on tylsää. Sen näkee siitä, kun kaikki sivut on täynnä surkeita töherryksiä =D Alla pari tänpäivästä, joiden mallina Feed Me minun tapaan. Ja tämä "minun tapaan" tarkoittaa suhteessa paljon suurempia silmiä ja erilaisia ja huonoo lopputulosta >_<


Feed Me, you four!

Feed, fed, fed ..... Me =D

   Mua pelottaa. Äitini puolesta. Siis kun...no, me ollaan asuttu kahdestaan 8 vuotta, sit tuli pikkuveli, jonka isä lähti siinä vaiheessa. Meinaan vaan että ollaan äitin kans läheisiä, kun asuttiin kahdestaan niin kauan. Mua pelottaa, koska en kai vain huomannut, kuinka huonosti meillä menee, kun näin kävi. Kirjotan tästä myöhemmin lisää, kun se oon ajankohtaisempaa.

  Tuli vähän lyhyt postaus vaikka kauan kirjotinkin... Tässä viel loppukevennys ja sitten tulosruudun pariin xD (Joo, kello on 23:05 ja jututki sitä luokkaa =D )

   Genelecin tehtaalta juttua vielä sen verran, että löysin hyvän lyhyen esittelyvideon kyseisestä paikasta. Ohessa kyseinen video, sekä mainittakoon että kohdassa 0:16 On samanlaiset kaiuttimet millä leikimme siellä paikan auditoriossa.. =3 Muttei täst sen enempää, nauttikaa!

maanantai 21. tammikuuta 2013

Eeppisyyttä Iisalmessa, triplatreffejä ja pinkki sateenkaarikultasarvi -yksisarvinen.

Noniin, nyt tulee pitkä postaus, joten lukumässyt esille ja iltalasit nenälle. -eiku....

Kirjotin perjantaina: Tää päivä oli mahtava ^^ Siissiissiis koulussa oli mahtavat musatunnit ja lähin ennen YHn tuntia kodin kautta Iisalmeen. Iisalmeen mentiin kaverin isän kanssa, meitä oli yhteensä viisi jätkää siellä.

   Eli siis tarkemmin selitetttynä... Minä, Qstone ja Koltteri sekä Soltteri käytiin Qstosen isän kanssa/kyydillä/mukana Iisalmessa Genelec:in kaiutintehtaalla//pääkonttorilla mikälie =D Se oli mahtava reissu. Lähdettiin siis yhden aikaan koululta ja ajettiin Qstosten Volvolla Iisalmeen Olvin tehtaan tuolle puolen. Matka oli eeppinen. Mutta itse tehtaalla....

   Sisäänkäynnin jälkeen tultiin isoon aulaan. Jätimme takit naulaan ja laitettiin "GENELEC vierailija" -nimikyltit rintaan ja juttutuokion jälkeen menimme kahvipöytään. Olimme siis henkilökunnan kahviossa, tosin pieni se ei ollut. Itse söin näkkärin voilla&juustolla, tietty myös kuppi kahvia alas menee(= En muista ottiko Koltteri teensä lisäksi juuri mitään, mutta Soltterilla oli "Nälkä, mulla on aina nälkä" suoraan lainattuna. Se söi ainakin 4 näkkileipää... Siinä hetken jutusteltuamme sekä naposteltuamme lähdimme eteenpäin, tehtaaseen. Matkalla tuli vastaan pari ihmistä, joihin tustuttiin ja sitten matka jatkui...tosin en muista näistä että toisen nimi saattoi olla Juho. En edes muista mitä he siellä tekivät >_< Mutta jatketaan. Sisäänkäynti tuotantopuolelle --ja PAM. Iso halli täynnä kaiutintavaraa laidasta laitaan. Matkalla pidemmälle hallin tuotantopisteisiin näin paljon laatikoita ja muita kuljetuspakkauksia. Osa oli avoinna, ja näin erilaisia muovikansia//koteloita ja jotain muita kajareiden osia sekä laatikoita, joissa luki osien nimiä ja sarjanumeroita. Se paikka oli hieno...ja ISO. Mutta... Kuuntelimme isännöitsijämme selostusta ja esittelimme kysymyksiä ja juttelimme kaikkea kaiuttimiin liittyvää samalla, kun kävelimme kohti työpisteitä, joissa esim. kootaan, testataan ja säädetään kaiuttimia. Siellä lähes kaikki tehdään käsin, vaikka onhan tietokone mittausapuna. Käytiin alakerrassa, maanalaisessa osassa tehdasta. Juuri kun Qstonesen isä kysyi "Mistä tuodaan pienelektroniikka kaiuttimiin? Eihän niitä täällä kuitenkaan tehdä?" Yllätysyllätys... Alakertaan tullessa näimme valtavia koneita, jotka valmistivat mikropiirejä kaiuttimia varten. Siellä hetken vietettyämme, menimme takaisin maakerrokseen, katsomaan magnetointilaitetta sekä valmiin tavaran säilytystilaa. Myös aiemmin mainittu kahvio sijaitsi maan alla. Tämän kaiken jälkeen menemme tehtaan auditorioon. Siellä oli riveissä kaiuttimia ja aivan hillittömän suuret kajarit valkokankaan molemmin puolin seinillä. Myöhemmin arvioimme niiden maksavan kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin euroihin. Se oli mahtava kokemus, -testasimme kajareita. Aluksi muutamalla kappaleella ja sitten parilla leffatrailerilla. Sitten kuunneltiin niistä taas musaa ^^ Siellä aikaa vietettyämme, neljän maissa lähdimme pois. ABC:n kautta Kuopioon.

   Jatkakaamme perjantain tapahtumien parissa. Kuopiossa taas... Jäin matkalta suoraan keskustaan, jossa kaveriporukka oli vieläkin "triplatreffeillä". Tosin, itse puutuin paikalta, joten ne jäivät tuplatreffeiksi + minun deittini, ypöyksin =< Olihan siellä tietysti muitakin ihmisiä paikalla =D Ja poni jolta sai vuokrata poneja >.< Ponilta itseasiassa päivän aikana tilasin pinkin yksisarvisen ponin, jolla oli kultainen sarvi ja sateenkaaren värinen harja sekä häntä. Mutta kun pääsin paikalle fantsuun, olivat muut pelailemassa korttipeliään ja Hälde katseli etäämpää. Hän oli onnellinen kun ilmaannuin paikalle, ei kait tykännyt siitä pelistä tai jotain... Deitilleni juttelin hieman ja myöhemmin ilmoitin lähteväni syömään. Ja Hälde tuli mukaan. Oltiin siinä ulkona sit kun mä muutaman minuutin pähkäilin paikkaa missä syödä =D Lopulta päädyin ratkaisuun: Subiin siis. Sieltä aterian syötyäni takaisin fantsuun ja kohta porukka olikin jo valmis lähtemään eteenpäin. Mentiin musiikkikeskukseen kuuntelemaan konserttia, jossa Basistimme esiintyi. Ja se meni hyvin. Tosin, hän soitti vasta viimeisessä kappaleessa, joten seurasimme lähes kymmentä eri esitystä ennen sitä. Mahtaviahan ne oli kaikki. Illalla vielä saatoin Deitin kotiovelle asti, kuten yleensä ennenkin.
  Että  sellainen perjantai.

   Nytten vielä tänhetken asioista...
Lauantai oli mahtavin päivä elämässäni. Tai ainakin yksi niistä. Nimittäin, Pörrön (//Deitti) kanssa virallistimme parisuhteen <3 Taisiis, selvemmin sanottuna, seurustelemme nyt julkisesti ^^ Elämä on viimeaikoina ruvennutkin pyörimään Pörrön ympärillä. Mä todella rakastan sitä tyttöö <3 Ei oo olemassa mitään kauniimpaa, kuin Hän, hänen suloiset silmänsä sekä hänen mahtava luonteensa. Elämä antoi mulle liikaa tarjotessaan Pörröä. EI HAITTAA <3

   Vielä tähän loppuun voisin kirjoittaa, että johtuen postauksien kirjoittamisen ajankohdasta, on matskukin sen mukaista. Siis ei muuta mitään, mutta kyllä sitä keskiyöllä tulee ihan erilaista tekstiä kuin primetime -aikaan =D

Muttahei, rakastan teitä kaikkia, naurakaa paljon. Tässä teille stand-uppia, mä meen nukkumaan.
Ps. Pitkä postaus, kiitos kun jaksoitte lukee(=
Pss. Kiitos ihmiset avusta nimien keksimisessä xD

tiistai 15. tammikuuta 2013

Feed the brotherhood

   Nyt ei oo ollu yksinkertasesti aikaa tai en vaan oo muistanu kirjotella blogiin. Ja se harmittaa. No, täs vähän ajan sisäl on taas normiarjen sivus tapahtunu jotain uutta... Esimerkiks, mä oon alkanu kuuntelemaan lisää dubsteppiä. Lähinnä Feed me:tä pari kappaletta lisää, mutta kyllä myös lisää Skrillexiä ja vähän Knife Partyakin löytyy. Vastapainona sitten Green Dayltä joku vanha kappale lisää musavarastoon.

Tässä ois nyt sit sitä Feed me:tä, tää kappale on aika hyvä esimerkki täst artistist...
..mutta on sil tosi paljon muitaki hyviä kappaleita joist pidän =3

   Nyt ei oikein löydy yhtään ideoita tähän blogiin... Kun ei siitäkään kiusaamisest jaksa kokoaikaa kirjottaa. No, pysytään nyt tän hetken tapahtumis. Huomenna olis taksvärkki meidän koululla, mutten etsinyt itselleni työpaikkaa ja kotiinhan en kolmatta vuotta putkeen jää siivoamaan, joten menen kouluun 8-14. Sit ois klo 15 sekä Alava, että bänditreenit D= EN TYKKÄÄ. Kait sinne Alavaan on pakko mennä.... Mut pitää sit kahtoo että kerkiinkö sinne bänditreeneihin. Sit illalla viel treenit ja kait ei muuta huomisesta. Torstai ja perjantai kait ihan tavallisia koulupäiviä, mutta onneks on musatuplat <3

   Koulu on siitä ärsyttävää 9lk, kun on näitä saakelin projekteja ja esitelmiä )= Äikässä tehdään vieraista suomen kieliryhmän kielistä esitelmiä, YHssa "perustetaan oma toimiva yritys", TTssä kansiota nuorten ongelmiin liittyen, ATKssa vapaavalintaisesta aiheesta viiden sivun Word -dokumentti ja uskonnossa kokonainen oppitunti (45min) jonkin asian eettisyydestä sekä musassa oma sovitus johonkin kappaleeseen omalla kokoonpanolla.... Lisäks kaikenmaailman esseitä ja tehtäviä tulee päivittäin. Tää alkaa koht oleen liikaa, päättöarviointiin ei oo enää kauaa. Mutta ihan samahan se on miten ne menee, kunhan ei lukuaineiden ka. laske sen 8.5 alapuolelle sieltä 9.2:a ni sais haettua klassikkaankin....Eli tuskin hätää(=

   Mä rakastan mun pikkuveljee(sisaruksena, te pervot), mutta mä välillä unohdan näyttää sen. Me vaan tapellaan iso osa ajasta tän 7weeminäitemaailmapyöriimunympärillä -herran kanssa. Mutta kyllä me joskus osataan käyttäytyä, sillon harvoin kun ei oo syytä tapella =D Mua vähän ärsyttää, kun oon jättäny mun pikkuveljelle liian vähän aikaa... Oon tosi paljon pois kotoo kavereitten kans jossain ja muutenkin. Sit kun oon kotona, mä vaan sulkeudun huoneeseeni yksikseen enkä oikein huomioi sitä pikkusta. Mutta mua harmittaa kun se on mulle kuitenkin tärkee ja rakas vaikka unohan kertoo sille.... Siks mä järjestän sellasii päivii ku viime viikonloppuna. Ne on niinku korvauksia siitä tappelemisesta ja liian vähästä ajasta minkä sen kaa vietän. Ne on myös sellasia pieniä sisarusrakkaudenoisoituksia. Sinä päivänä sillon viikonloppuna me oltiin velipojan kans kahestaan lähes koko päivä, ja katottiin leffa, mässättiin vähän ja pidettiin hauskaa ihan kahdestaan. Ja parasta niissä päivissä ja hetkissä on, kun tietää tehneensä jotain hyvää ja pienen vilkkaan miehen iloiseksi/onnelliseksi. Sen näkee siitä kuinka hän nukahtaa hymy huulillaan yläpetiinsä hauskan yhteisen päivän jälkeen.

torstai 10. tammikuuta 2013

100 Faktaa (sis. Kiusaaminen II)

   Viimeaikojen kuulumisia:
Oon tullu sosiaalisesti riippuvaiseks... Ja rakastan ystäviäni (ystävinä) (=
Mut sen sos.riippuvaisuuden näkee esimerkiks siitä, kun kipeenä ei osaa koulustakaan osaa pysyy pois, koska tahtoo nähä kavereit ja sillee... Siis taisin sairastuu silleen että olin jo viimeviikon torstaina kipeenä, mut koulussa. Koulussa olin myös perjantain, viikonloppuna en pysyny kotona, maanantaina sit kesken koulusta pois ja tiistai sairastuvalla kotona. Keskiviikkona kouluun kun tiistain jälkeen tuntu ihan liian masentavalta olla neljän seinän sisällä fb kaverina. Tänään, torstaina kouluun 2 syystä; musatunnit ja näkee ihmisii... Tosin, näin ihmisiä vaan melko vähän. Ja oli nii paska olo (selvästi kuumetta, EDELLEEN) että meinasin lähtee koulusta tänäänkin kesken...mutta sit en ois saanu nähä ketään koulun jälkeen. Siks pinnistelin ja nipinnapin selvisin siitäkin 7h päivästä. Musatunnit olikin sijaista ja PowerPoint -esitelmän tekoa, turhaan hinguin niille tunneille... Tämäkös se sitten vitutti vai mitä? Koulusta päästyäni, parin puhelun ja ankaran muistelemisen jälkeen, hoksasin ettei tänään ole ketään kenen kanssa olla. TÄMÄ oli ärsyttävintä huomata... Ja on joitain ihmisii joiden kans olla, mut en haluu ees riskii että nekin sairastus.

         Nyt niitä faktoja =3
   Ajattelin ideoiden puutteessa kirjoittaa tällasen tylsän postauksen itsestäni. Toivon että tutuillekin ihmisille tulee uusia juttuja minusta tän perusteella... Näistä jotkin voivat olla hiukan luottamuksellisiakin, mutta osa taas voi korjata jotain liikkuvista huhuista jne.....

1. Alotetaan helpolla.... Lempiväri: Musta
2. Varsinaista lempiruokaa ei oo, mut melkein kaikki menee =)
3. Lempimusast/kappalest/artistist turha ees toivoo yhtä&tiettyy =D
4. Mulla ON paljon ystäviä ja kavereita =3
5. Rakastan mun pikkuveljee, vaik osoitankin sen liian harvoin...
6. Rakastan myös äitii ja sukuu siltä puolelta sekä Jossu ja jenni tätejä =)
7. Mulla ei oo eläimii/lemmikkei....jos ei 120cm 7wee apinaa lasketa.... xD
8. Mulla on monii lempinimii kuten "DeeJay", "Heinäsirkka", "Kriminaali" sekä "Juuseppi"
9. Noista DeeJay:tä käytetään yleisesti, Heinäsirkka oon vaan muutamalle kaverille, kriminaali yhdelle ihmiselle ja Juuseppi yhden kaveriporukan kesken(= Mut muille kavereille oon vaan Juuso.
10. Mä pidän vähän kaikenlaisista eläimistä =)
11. En pelkää montaa (konkreettista) asiaa. Ei, en edes hämähäkkiä =D
12. Oon viisas ihminen ja myönnän sen.
13. Telkkarin käytöstä.... seuraan vain yhtä sarjaa, NCIS <3
14. Pidän myös muista rikossarjoista, simpsoneista ja jostain sci-fistä
15. Katson todella paljon elokuvia.
16. Lempileffaa ei ole, mutta parhaita ovat mm. Abraham Lincoln: Vampire hunter, Fast & Furious (koko sarja), Interstella 5555 sekä Terminator 2.
17. En katso "vain tietynlaisia leffoja", vaan taas, jälleen kerran, vähän kaikkea =D
18. Pelaan melko paljon, noin 15h/viikko, tää vaihtelee paljon.
19. Pelaan paljon Call of Duty -sarjaa. (MW3, BO II)
20. Vapaa-ajasta vietän paljon aikaa kavereiden kanssa.
21. Minua kiusataan.
22. Mua on kiusattu nyt 6vuotta ja 4kk. Viikkoo vaille tasan.
23. Sitä kiusaamista on koitettu saaha loppumaan jo siltä kolmosluokalta, hyvin monel eri keinolla ilman tulosta.
24. Tyypit on joko hoksannu et kiusaaminen on väärin, kasvanu aikuiseks tai kyllästyny mun kiusaamiseen, koska se on hiipunu...mut on sitä vielä. Enemmän ku vähän.
25. Se kiusaaminen on ollu lähinnä henkistä ja suoraa. Syrjintää on ollu eniten, oon vasta nyt 8-9 luokil ruvennu tuntee olevani tervetullut porukkaan, tai ainakaa mua ei koko aikaa jätetä tahallaa ulos.
26. Kiusaaminen on perseestä.
27. Kolmosella mulle tuli sellanen 'asema' meidän luokassa, josta ei itse pääse pois. Siihen tarvitaan apua, jota en ole saanut.
28. Ala-asteella olin yksin. Mulla oli vaan 3-4 kaveria alemmalta musaluokalta kun 4lk pääsin. Kolmonen kokonaan yksin.
29. Oon tottunu johonkin, mihin kenenkään ei ikinä pitäisi: kiusattuna olemiseen, syrjintään, yksinäisyyteen.
30. Yksin jätettynä oppii kuuntelemaan muita.
31. Yksin jätettynä muita kuuntelemalla oppi asioita muista ja elämästä.
32. Tällä tavoin myös oppii avarampaa elämänkatsomista....näin minusta tuli fiksu.
Taisiis tää tarkottaa että kun katsoin asioita monista eri näkökulmista ja ajattelin asioita isommin, opin psykologiaa ja filosofiaa, ymmärrän asioita paremmin & uusilla tavoin ja niin edelleen =)
33. Kiusaajat on (edelleen) kusipäitä.
34. Psykologiaa oppii myös alan harrastajilta: kolmosluokalla mut passitettiin psykologikäynneille kusipäiden takii.
35. Oon juossu lukuisil eri psykologeil, koulukuraattorilla yms nyt sen reilut 6 vuotta. (Se ON rankkaa)
36. Käyn edelleen lähes viikottain Alavassa psykologilla....ens keskiviikkona seuraavan kerran.
37. Psykologiaa opittuani osaan tulkita ihmisiä enemmän, paremmin ja uusilla tavoilla.
38. Vihaan kaikkia kiusaajia tän maan päällä.
39. Psykologilleni voin kertoo kaiken kaikesta, luotan siihen, se on hyvä tyyppi ja sillä on salassapito- ja vaitiolovelvollisuus.
40. On rentouttavaa saada purkaa itseään ihmiselle, johon ei ole tutustunut ja johon ei ole tunnesiteitä.
41. Jotain hyvää: Alvassa juoksennellessa menee vähän koulustakin... (parhaimmillaan 3-4h/viikko)
42. Joskus siellä ei vaan jaksais käydä.
43. Kiusaajat on heikkoja.
44. Jos oon kiusaamisesta jotain oppinu....
45. -Se ei koskaan, KOSKAAN oo kiusatun oma vika.
46. -Siitä ei pääse koskaan yli. Se jättää arvet, pysyvät sellaset.
47. -Kiusaamisen voi saada loppumaan, mutta ei yksin. Ainakaan se ei oo helppoo...
48. -Kiusaamisesta PITÄÄ aina kertoo jollekkin aikuiselle...
49. -Kiusaaja tekee sen vaan purkaakseen omaa pahaa oloaan muille, tai päästäkseen muiden suosioon kiusattujen kustannuksella. Kummatkin ovat EHDOTTOMASTI VÄÄRIN.
50. -Kiusaamiselle ei ole oikeastaan yksittäistä syytä, sillä niitä on lukuisia...
51.  -Jos olet kiusattu, et ole koskaan yksin.
Tässä lähes koko ajan oon puhunu jatkuvasta, tahallisesta koulukiusaamisesta. Tällasen kiusaamisen määritelmä on, että koulukiusaaminen on tahallista ja toistuvaa, suhteellisen puolustuskyvyttömään lapseen tai nuoreen kohdistuvaa negatiivista toimintaa.

60. Kiusaamisesta kirjoittelen myöhemmin lisää.
61. Nukun yöllä 3-10 tuntia. Yleensä se on siinä 7 ja 9 tunnin välillä. Arkena vähän vähemmän ja vapaalla ehkä enemmän =)
62. Pärjään koulussa, kasiluokan ka. 8.9 ja lukuaineet 9.1.
63. Osaan soittaa jonkin verran kitaraa, soitan bändissä (heikosti) rumpuja, osaan lukee nuottei ja soittaa jonkin verran koskettimii, bassoa ja laulaa.
64. Soitan lähimmällä nuorisotalollani DeeJay:nä musaa diskoissa, noin 4 keikkaa/vuosi.
65. Kun oon koneella, oon 3/4 osan ajasta faces online.
66. Konetta käytän myös musan kuunteluun/tekoon/opetteluun ja joskus koulujutuissa tai muissa sosiaalisis verkostois. (Skype, s-posti, twitter yms.)
67. Mulla on hyvin vilkas mielikuvitus.
68. Mulla on oikukas ja hereillä oleva tunne-elämä, jota ei vaan saa tapettua.
69. Tää numero saa mut nauramaan......ja miettii et mitä kirjottasin. Öäh, jos vaikka että oon sen verran murrosiässä, että seksuaalisuus on nyt olemassa. (vertaa 10vuotta sitten)
70. Kohta vois lopettaa.... Nälkä ja koht nukkumaan.
71. PHAAAHHAHAHAA, repesin tolle "koht nukkumaan" xD
72. Rauhoittumiseen meni VAIN 6 minuuttia... o__o ..ups
73. Nii se tunne-elämä... Oon seurustellu kerran, 15.8. -- 15. 10. 2012
74. Oon oikeestaa sellanen kiinni tarrautuva romantikko, jos seurustelust puhutaan.
75. Arvostan ihmisissä näitä kahta asiaa eniten: 1. Ihminen voi olla oma persoonallinen itsensä, eikä hänen tarvitse esittää mitään muuta kenenkään mieliksi. 2. Häneen voi luottaa.
76. Nää pätee yleensä, ystäviin ja jopa seurustelusuhteeseen. Lisäks toivoisin että kaikki vois arvostaa itteesä just sellasena ku ne on, niinku mäki kaikkia. Paitsi ihteeni >=(
77. On mun lempinumero kerrottuna yhellätoista.
78. Kiusaajilla on aina itellään ongelmia. Ja ne on perseestä. Kiusaajat.
79. Kirjotan näitä faktoja vielä kakskymmentä tän jälkeen =)
80. Eksyin taas, tunne-elämä oli se aihe nyt.... =D
81. Mulla on nyt vahvoja tunteita jotain henkilöö kohtaan...
82. Tulevaisuudelta toivon vakaata ja vakavaa seurustelusuhdetta Hänen kanssaan <3
83. Rakastan Häntä yli kaiken <3
84. Kaikkia lukijoita tympi lukee noi 2-3 viimestä ;D
85. Oon huomion, läheisyyden ja hellyydenkipeä takiainen =3
86. Mun pikkuveli kavereineen kävi just sotkee mun huoneen O_O
87. Oon kirjottanu tätä postausta jo tunteja. Ja en muista mitä piti seuraavaks kirjottaa....
88. Koulu on taas alkanu painaa... Terveystiedossa kansio 'nuorten mielenterveysongelmista', uskonnossa dopingiin liittyvä ryhmätyö, 45min oppitunti mulle luokalle. Paljon muuta tällasta.
89. Tykkään karkista ja kaikesta makeasta.
90. Oon alipainonen, painoindeksillä 17, 5 tai alle. Alipainon raja on 18,5. Sitä alempi paino voi olla terveysriski...
91. On paljon ihania ihmisiä jotka välittää minusta, oon huomannu sen, harmi vaan että tosi myöhään.
92. Vaikka oon todellakin itsetuhosuutta vastaan, joudun välillä itsekin käyttämään pitkähihasii paitoi....
93. Itsemurhaa en ole harkinnut vakavemmin vuoteen(?)
94. Minusta ei tarvitse olla huolissaan, pärjään kyllä. Vielä tää tästä.

95. Kävi mitä kävi, elämä jatkuu.
96. Tänhetkisii isoja suunnitelmii ja haaveita on esimerkiks musalukio, ehkä hesa (se haave=D) ja jonkun mun lemppari DJ:n keikalle pääsy =3
97. Mun syntymävuos. Yks mun lempinumeroista.
98. Mulla on mahtava elämä, elän sen parasta aikaa ja mahtavia vuosikymmeniä on tulossa. Rakastan tätä elämää <3
99. Mun elämä on tähän asti ollu ihana ja mahtava, vaikkei kaikki aina meekkään putkeen.. Toivon että lähes kaikki voisivat kokea kaiken minkä minä, myös vastoinkäymiset ja virheet sillä olen oppinut niistä tän elämän tavoille. Tahtoisin jakaa kaiken tän elämänviisauden kaikille =3
100. Hyvää yötä!

tiistai 8. tammikuuta 2013

I'm sorry...

   Pitkä tauko postauksien välissä ja blogi muuttikin välillä, sillä minua masentaa. Ei vaan jaksa kirjoittaa ja mitä pidempi tauosta tulee, sen hankalampi on taas kirjoittaa. Joten...sain itseäni niskasta kiinni ja aloitin kirjoittamaan, ja tässä ollaan. Takas mukana. Toivon vaan, että jaksan kirjoittaa lähiaikoina lisää. Koulut on alkanu ja taas painaa vähän päälle...jo nyt =(
   Mutta täl hetkel, kirjotellessa makailen sängyllä kotona kipeenä. Sairastuin/lämpöä nousi jo viime torstaina, sillä onnistuin vilustuttamaan itseni melko pahasti ulkona...ja huomasin ettei kipeenä kouluun meneminen ja ulkona juokseminen pakkasessa oikein auta tervehtymään... =D
Olen positiivisesti hämmästynyt sekä iloinen & kiitollinen kun huomasin, että kuinka paljon tästä blogista pidetään(= Jo vuorokauden sisällä yli viisi lukijaa tuli kysymyään blogista kun sen osoite muuttui... Joten, takas julkisuuteen sit =) Muistutuksena vielä, blogista saa edelleen antaa palautetta ja esim. postaustoiveita, koska kuuntelen muiden mielipiteitä blogia koskien mielelläni.
Mutta sit tän postauksen aiheeseen....

MASENNUS, lähin ystäväni.

   Mainitsin tän masennuksen...
-Se johtuu siitä, että mulla ei mee hyvin. (You Don't Say?) Mutta siis kun olen hyvin erittäin herkkää tällasis tunneasiois...ja se vähän harmittaa. Esimerkiksi, kun ex-tyttöystävä jätti minut, olin itselleni hyvin vihainen enkä syönyt kunnolla//lähes ollenkaan viikkoihin.

  Mistä tää tänhetkinen masennus tulee? (Ongelmat//osa niistä)
-Sit tuleekin tää paska osuus:
 Kun tää kyseinen tyttö "dumbbas" minut, mä säryin. Hänelle nimittäin jäi sydämeni ja itselleni sen paikalle vain tyhjä aukko. Vaistonvaraisesti vasten tahtoani ja tarkoitustani, lähdin hakemaan jotain tilalle. Tiesin tarvitsevani jonkun, joka tämän paikan täyttäisi. Mutta koitin estää itseäni--siitäkin huolimatta, ihastuin.
Paskin osuus:
Ihastuin kerran. Ihastuin toisen. ...ja kolme muuta.
Onneksi minulla oli kaverit ja ystävät tukenani, sillä tiesin itsekkin, ettei voi elää näin, ei monen kanssa.
Tässä ei vielä pahin -- Mä säädin niiden kaa. Paitsi yhden, mut sitä en tunnustanukkaa.

   Mitä mä sille tein? (Ratkaisu, jota en valinnut ja johon olen päässyt)
Rakastin kyllä kaikkia, mutta jotain oli tehtävä. Kerkesin suunnitellakin jo jotain. Jotain, mikä meni pieleen.
Alkup. suunnitelma oli unohtaa ne kaikki, katkaista välit ja olla forever alone sekä tappaa oma tunne-elämä.
-Tiedän sen kuulostavan ja hiukan olevankin tyhmää, mutta se oli tarkoitus. En ikinä tahtonut satuttaa ketään.
No, alkuperäsest suunnitelmast poiketen, asiat meni eritaval ku toivoin.
 Aluks, kun olin henkisesti valmistautunu, mä juttelin yhden kans...se ei menny hyvin. Siis tiedän ettei ihmistä voi "jättää" oikeella tavalla, kaikki ne on vääriä. Sillä pitää löytää vain se yksi ja ainoa, jonka kanssa olla. Ei sitä voi vaihdella mielensä mukaan. Mut tää ensimmäinen... Hän otti välimatkaa ja oltiin hyvin hiljaisia jokin tovi.
 Seuraavana päivänä, vaikka olin palasina, ajattelin hoitaa homman alta pois. Toisen vuoro. Joka tosin sattui olemaan exäni, kun en vaan osannut pysyä irti. Tai siis -häneen olin rakastunut ja seurustellut 2kk, ei sitä noin vain unohdeta. Menin hänen luokseen ja juteltiin...asioita. Minun ongelmia. Ja lähinnä juuri tätä. Nomutta, lopputuloksena yksi särkynyt nuori lisää. Tosin, yllätysyllätys, minä taisin olla se joka itki enemmän...TAAS =/
 Tässä vaiheessa minulla meni lähemmäs puolta viikkoa ennen etenemistä. Olin vain liian rikki jatkaakseni heti. Ja tämä seuraava ihastukseni... Hän vain on aivan liian kiltti. Ja ihana. Ja mahtava ihminen. Mutta kuten muitakaan, en ansaitse häntä. Varsinkaan häntä. Meidänkin juttu loppui, taisiis minä lopetin sen. Vihaan itseäni entistä enemmän. Mielestäni kyseinen tyttö on muuttunut, paljonkin. Oikeastaan liikaa, kun otetaan huomioon että hän muuttui minun takiani tai siksi kun jätin hänet. Hän oikeastaan pelottaa minua, sillä jatkuva itsetuhoisuus, itsemurhauhkailu ja ammattiavun kiertäminen ovat ominaisuuksia joita en hyväksyisi edes itselleni. Syytän itseäni avoimesti kaikista hänen ongelmistaan josta johtuu mielialani lasku huimaa vauhtia pohjamutienkin läpi.
 Okei, 3 tytön kanssa poikki laittamisen jälkeen voit vain kuvitella kuinka paska ihmisen on olla. Varsinkin jos on tällainen yliherkkä ja itsetuhoinen sekä omistaa surkeimman itsekunnioituksen maailmassa.
 Neljäs oli uusin ihastus....viidennestä ei puhuta. Mutta neljäs.... hän olisi kait päässyt yli helpoiten, hän oli kolmeen muuhun verrattuna valmis luopumaan minusta. Mutta tein kuten parhaakseni näin: tiesin että siinä käy niin. Jätin hänet viimeiseksi listalle. Arvasin, etten pystyisi tekemään sitä.

   Mitä masennus on aiheuttanut? (So far)
-No siis ihan ekana kait olin vihainen ja hiukan itsetuhoinen....
Myöhemmin itkin itseni uneen joka yö noin viikon ajan. Olen alkanut käyttää vain pitkähihaisia paitoja. Olen hyvin huonoissa väleissä joidenkin ihmisten kanssa. Välillä en vain jaksa. Moitin itseäni, enkä kestä kuunnella vittuilua muilta... (siis perus kiusaamista)
Mutta jotain hyyväkin:  'Säädän' sitten tämän "neljännen" tytön kanssa. Itse ainakin lopultakin olen onnellinen, mutta tiedän etten koskaan tule pääsemään yli siitä, miten kamala ihminen olen ollut ja tulen aina muistamaan kaikki nämä tytöt. Loppujen lopuksi, olen yhä ystäviä&kavereita muiden tyttöjen kanssa. Ei mitään vähempää. Vähän on saatttanut väliäkin olla, mutta ystävinä pysytään=)


   Masentelun aikana tuli kuunneltua surullista ja tunteikasta musaa....
..täs viel lopuks sitaattei jotka kosketti jollain tapaa. (Random järjestyksessä)

"Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois?
Olen jo nähnyt tämän elämän, kaiken sain ja vielä enemmän
Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois?
Tahtoisin lähteä kuin sotilas, terveisin tuntematon potilas"
Arttu Wiskari - Tuntematon potilas

"Sä olet yksinäinen peltirumpu 
lastenhuoneen komerossa 
vedit käyntiin robotin 
se lähti kävelemään
sä tänne aina jäät"
Sielun veljet - Peltirumpu

"And I would've done anything for you
To show you how much I adored you
But it's over now
It's too late to save our love
Just promise me you'll think of me 
every time you look up in the sky and see a star"
Eminem - Space bound

"Olen yksinäinen susi, 
mutta lauman tarvitsen.
Olen kivi, joka kukkii 
lailla hauraan joutsenen.
Jalat vievät helvettiin, 
minä katson taivaaseen.
Sieltä hiilenmusta enkelini alas hymyilee..."
Andy Suonsilmä - Karrelle palanut enkeli 
....Joooh... =D

"Mun silmissäni maailma näyttää
sumuiselta ja kauniilta
jos tulevaisuus haaveeni täyttää
jään lepoon enkä tahdo enää syntyä uudelleen"
Neljä Ruusua - Tie ajatuksiin

"Sun täytyy mennä, sillä sana on vapaa ja laitteet liikkumaan 
on pantu sinua varten
Tapahtui mitä vaan se on sun elämäs eikä kenenkän muun"
Neljä Ruusua - Sun täytyy mennä

"As my memory rests
but never forgets what I lostwake me up when September endssummer has come and passedthe innocent can never lastwake me up when September ends"
Green Day - Wake me up when September ends

"F-F-F-Falling down with the sun
I can't give it up
The night is calling me like a drum
I keep on F-F-F-Falling"
The Rasmus - F-F-F-Falling


"My tea's gone cold I'm wondering why I..
got out of bed at all
The morning rain clouds up my window..
and I can't see at all
And even if I could it'll all be gray,
but your picture on my wall
It reminds me, that it's not so bad,
it's not so bad.."
Eminem ft. Dido - Stan


"I ain't happy, I'm feeling glad
I got sunshine, in a bag
I'm useless, but not for long
The future is coming on
I ain't happy, I'm feeling glad
I got sunshine, in a bag
I'm useless, but not for long
My future is coming on"
Gorillaz - Clint Eastwood


"Windmill, windmill for the land.
Turn forever hand in hand
Take it all in on your stride
It is sticking, falling down
Love forever love is free
Let's turn forever you and me
Windmill, windmill for the land
Is everybody in?"
Gorillaz - Feel Good Inc.

"Sing with me, (Sing), sing for the years
(Sing it), sing for the laughter, sing for the tears, (C'mon)
Sing it with me, just for today, maybe tomorrow the good Lord will take you
away..."
Eminem - Sing for the moment

"Oh there's a world without you
I see the light
Living in a world without you
Oh there is hope to guide me
I will survive
Living in a world without you"
The Rasmus - Living in a world without you