MIHIN USKON
Siis mä en sinällään usko mihinkään. En usko, että on ylempää isoa voimaa joka säätelee maapallon toimintaa ja joka ikisen ihmisen yksityiselämää ja sen kulkua. Ei se oo mahollista, ei sille oo järkevää syytä eikä selitystä. Räjähdysteorian kannalla olen, ja sillä pysyn. Ja mua ei pätkääkään kiinnosta mikä sen räjähdyksen aiheutti, mutta jtn vaa tapahtu ja evvk. Siinä se.
Olen siis aikalailla ateisti. (Ja silti kuulun ev.lut.kirkkoon?) Jotain hienoo, olen positiivinen ateisti! Ainoa asia(melkei), jonka suhteen oon positiivinen... Siis tää tarkottaa jtn et oon sitä mieltä että on todisteita luomisteoriaa, jumalaa, yms vastaan, muttei ollenkaan puolesta tai jotai.
Uskonnollisuuden lisäks uskon...
...parempaan huomiseen, rakkauteen (lähes) ensisilmäyksellä, hyvään ruokaan, pelionneen, tulevaisuuteen, hyviin ihmisiin ja maailmanrauhaan. Ja kaikkeen muuhun tyhmään sellaseen...paitsi ihteeni.
TARINOITA JA TAPATURMIA
Viikko sitten...MusLun pääsykoe...
Siinä on jotain mihin en usko; mä en tuu pääseen läpi. Tuskin ainakaan...Mutta pidetään peukkui pystys, mitäs muuta sille voi.
Koulun jokavuotinen lammenympärijuoksu. Matkaa tulee noin 1,2km ja sitä pyöritään kolmesti ympäri että saadaan 3,5km läjään. Seiskalla kaks kierrosta 20min ja rapiat, lopetin kesken pahanlaatuisen astmakohtauksen ja Osgood Schlatterin taudin saattamana. Polvet meinasivat oikeasti pettää alta ja kun on pari kertaa oksentanut verta ojaan, ei enää naurata. Se siitä seiskalla sit. Kasiluokalla, uusi yritys. Huima parannus edelliseen vuoteen, olin jo paremmassa kunnossa ja revin itestä kaiken irti. 3 kierrosta ajalla ~21minuuttia. Ysien syksyllä otettiin hajoituskierros lampea ja kaikki yllätty. Hämmästelen asiaa vieläkin... Koulukiusattu, joka ei koskaan pärjää missään urheilussa, huono yleiskunto, rasitusastma ja Osgood Schlatter. Pääs yllättämään. Aikaa en nyt satu tarkalleen muistamaan, mutta hyvä se oli. Erittäin hyvä. Olin maalissa neljäntenä, hävisin kolmannelle kaksi sekuntia ja viidennen voitin 5cm samalla ajalla. Kaikkea muuta kuin ennakkosuosikki voitti itsensä ja on tyytyväinen, kerrankin. Nyt ysiluokan kolmen kierroksen lätäkköjuoksusta on kolme päivää. Ajalla 18min 12sek maaliin ja 9 arvosanaks. Oon tyytyväinen.
Vappuaattona oli koulussa oppilaskunnan ja tukioppilaiden järjestämä vapputapahtuma, jossa pääsin miksauspöydän taakse....viimesiä kertoja peruskoulussa, huonolla tuurilla koko elämässä O__O
Nomut poikkeuksellisesti kaikilla koulua 9-13 ja siinä 12:15 alko se tapahtuma jne... Kiva ku oli taas juhlan suunnittelu mun mielestä vähän niin ja näin. Mut vaan soitettiin aamulla sillon 9 aikaan laittamaan salia, siihen meni se muutama tunti siin sivus ja samal oli harjotuksia sensellasta... Melkein tiesin mitä tehdä tai tuleman pitää, kun mikserin taakse istuin. Pelotti. Failaan kuiteski jotain...... En oikein tienny mihin väliin tehdä mitäkin ja silleen. Tapahtuma alkaa ja so far so good. Kaikki menee onnistuneesti....ilman isoja ongelmia tai epäonnistumisia... Vähän ohjelman seurausta ja paljon improvisaatioo. Vedin lähes kaiken ite, koska en halunnu minkään epäonnistuvan. Olin kontrollifriikki. Jos siihen olis tullu joku mukaan, olisin ite menny sekasin että mitä mä teen ja mitä joku muu, joten tein kaiken sen pöydän takana ite. Juhla melkein ohi, enkä sössiny. Mahtava fiilis. Kohta ohi. Kohta kotiin. En halua, tää on kivaa. Kaikki loppuu aikanaan. Muut menee pois, mä jään järjestämään salia, laittamaan paikkoja. Kaikki on lähes valmista ja siinä 13:30 maissa mäkin lähden, mikäli oikein muistan. Iltapäivää kohden päivä vain parani. Sellanen vappuaatto.
Tuun kotiin aattona 24:00. V*ttu, viimenen bussi meni 15min sitten. Okei, kävelen. Pimeessä. Vasta heränneenä. Kotona 00:40, oiku kiva. Vappupäivä menikin pikkuveljeä kotona vahtiessa ja herkkuja mässäämässä. Tosin, ei yhden yhtä munkkia tullut nieltyä tai simalasillista kumottua, harmittaa vietävästi. (Takas aiheeseen) Siinä yöllä juhlapyhän puolella vanhempien kanssa jutellaan, pikkuveli oli onnistunu taas kertakaikkiaan... Se oli vetäny lipat. Ja meidän perheessähän jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla....tässäpä hyvä esimerkki.
Iltapäiväkerhossa, ulkona... Tekee mieli juosta, pakottava tarve saada kengät sutimaan tulta ja kipinää. Tahdon juosta. Lähden kevyesti, parkkipaikkaa päin. Sivusilmällä huomaan, että kaveri lähtee mukaan. Hänkin alkoi juoksemaan. Kovennan vauhtia pitkin matkaa, vähän jokaisella askeleella. Pian menen jo täyttä vauhtia. Enää mikään ei pysäyttäisi minua, edes tiilivalli ei minua hidastaisi. vuorista pusken läpi ainakin 500 tavarajunan voimalla, minua ei seisauttaisi terässeinistä paksuinkaan. Pian jotain tapahtuu -silmän räpäyksessä, tai sen kymmenesosassa, olen maassa. Kai minä siis kompastuin? Säikähdin vähäsen...kaikki pyörii...heikottaa hiukan... Mikä minun polvessani on? Siihen taisi osua jotain, tai sattua. En kuitenkaan tunne mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kaveri juoksi vierelleni... Katsoimme polveani hivuttamalla ehjien kollareiden lahjetta hitaasti ylöspäin. Polvi ei ole kunnossa....ihme ettei siihen koske, se on kai shokissa. Keskellä polvea ammottaa suuri, verinen aukko, suuren kolikon kokoinen reikä. Sen pohjalla näkyy luita ympäröiviä lihaksia ja muita jalan sisälmyksiä. En tunne mitään, mutten pysty katsomaan sitä. Pelkään, entä jos se on vaarallinen? Kävelenkö enää? Onko vaarallista jos lihas näkyy? Kävelen takaisin ohjaajien luo, jotka hakivat minulle viltin ja painesiteen sekä soittivat äidin paikalle.
Tollasen tarinan laadin äidin ja pikkuveljen tenttaamisen jälkeen.... Mutta nyt, lopputuloksena, pikku jätkällä on kahdeksan tikkiä jalassa ja se linkkaa sillä sit ympäriinsä. Oon onnellinen, että sen pahemmin ei siin käyny... Mutta kuten mainittu, meillä jos jotain tehdään, tehdään se kunnolla. Tässä vielä kuva tikkien oton jälkeen.
Peruskoulu on kohta ohi. Viimesiä kokeita viedään jo ja alkaa olemaan pikkuhiljaa rennomat viikotkin. Vielä olis jäljellä kevätjuhla ja ysien tanssit sit jonkin ajan päästä tulossa....
Tanssisin kyllä. Tahtoisin tanssia. En ainoastaan liikannumeron takii, vaan myös kokemuksen vuoks. Olishan se kiva, eikö?(=
Mutta...aina siellä on se yksi mutta. Mutta mulla ei ole paria. Ja onhan sillekin selitys, mutta se on hyvin itsekäs. Siis kun, ei ole kovin montaa, joiden kanssa tahtoisin tanssia. Oli tietysti se yksi tyttö.... No jos ei siitä sen enempää. Huomatkaa mennyt aikamuoto; "Oli". Aivan, en saanut paria. Parmpi onni ensi kerralla. Se siitä.
Enää 2vko 5 päivää!! =) Kyllä, lasken mä näitä ;)
