Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
Evankelis-luterilainen kirkko opettaa uskomaan taivaan ja helvetin väliseen kahtia jakoon. Uskon opetuksiin kuuluu käsitys siitä, että Jeesus kuoli voidakseen hyvittää ihmiskunnan synnit ikiajoiksi. Tällöin jokainen uskova pääsisi taivaaseen maan päältä kuoltuaan. Ev.lut. kirkon oppeihin uskovat siis uskovat Jeesuksen sovittaneen heidän syntinsä sekä pääsevänsä näin taivaaseen kuoleman jälkeen, pakanoiden joutuessa ikuiseen kärsimykseen ja kadotukseen. Kirkon käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä siis määrittelee ihmisen kahteen pääosaan; kuolevaiseen ruumiiseen ja iankaikkisesti elävään tai olemassaolevaan sieluun.
Mielestäni evankelis-luterilaisen kirkon käsitys tuonpuoleisesta astuu harhaan ainakin yhdessä kohdassa: perusteluissa. Kirkko pohjaa itseään pitkälti raamattuun ja perustelee vanhoilla yhteen kootuilla teksteillä suuren osan opeistaan ja arvo- sekä ajatusmaailmoistaan. En vielä koskaan ole löytänyt minua itseäni vakuuttavia perusteluja mm. ruumiin ylösnousemukselle, kuolemanjälkeiselle elämälle saati sitten -olemassaololle. Mikään ei ole saanut minua uskomaan taivaan ja helvetin jakoon tai olemassaoloon.
Omien arvojeni perustein, uskon kuoleman jälkeen tulevan vain tyhjyyttä tai tuntematon, jossa emme ole yksin. Siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. Todisteita, varmaa tietoa, tai vahvaa, yksityiskohtaista uskomusta ei kuolonjälkeisistä tapahtumista yksinkertaisesti vain ole. Tämä ja tieteellinen näkemys elämästä ja kuolemasta saavat minut uskomaan totaaliseen tyhjyyteen. Kaikki aivotoiminta, kuten ajattelu, haaveilu, henkinen oleminen ja eläminen, perustuu elektromagneettisiin impulsseihin kehoissamme. Kun kuolemme, on se käytännössä elintoimintojemme loppumista, mukaanlukien näiden impulssien. Uskon, että ajatus- ja muun aivotoiminnan loppuminen tarkoittaa meidän henkisten miniemme, sielujen olemassaolon loppumista.
Edellä mainitusta uskomuksestani huolimatta, tahdon uskoa myös johonkin tapahtumiseen elämän jälkeenkin. Haluan elää siinä toivossa, ettei kaikki ole niin haurasta ja vain lopu tuosta noin. Toivon, että kuoleman jälkeen on vielä paikka, jonne pääsen kun täältä lähdetään. Tykkään myös uskoa, etten ole siellä ypöyksin, vaan olisi siellä myös kaikki minulle läheinen ja rakas tästä maailmasta. Haluan uskoa näin, sillä olen ihminen.
Ihminen omaa huomattavasti eläimellisiäkin tarpeita, kuten toisten yksilöiden jonkinasteisen läheisyyden. Siksi se ei ole asia, josta haluamme luopua. Siksi toivomme pääsevämme toistemme luo toiseen maailmaan, kun elämä täällä on ohi. Kristillisen kirkon oppien mukainen taivas on yksi variaatio tästä. Me ihmiset takerrumme ajatukseen, ettei oleminen vain lopu. Tämä on hyvin luonnollista, sillä onhan meille suotu niinkutsuttu selviytymisvaisto.
Ihmisten halu uskoa taivaan kaltaisiin maailmoihin selittyy kovin pitkälle kuolemanpelollamme. Sokeasti tukeutuminen jatkuvaan elämään luo meille turvallisuudentunnetta ja tyydyttää pitkälle vaistoamme pysyä hengissä. Kun hylkää kovin mahdollisen mutta ikävän ajatuksen siitä, miten ihmisen kuoltuaan käy, on helpompi olla ja ajatella asiaa.
Nämä edellämainitut voivat olla hyviä syitä itselleen parhaaksi katsomaansa uskontoon. Ihmistenkaltaiset laumaeläimet elävät mieluusti uskontonsa asettamissa puitteissa, kun ne samalla tarjoavat turvapaikan elämän ja eritoten kuoleman suurten kysymysten äärellä. Loppujen lopuksi, uskonnot pohjautuvat hyvin pitkälle kuolemanpelkoon.
Kuolema on pelottavinta ja luonnollisinta, mitä on.
Omien arvojeni perustein, uskon kuoleman jälkeen tulevan vain tyhjyyttä tai tuntematon, jossa emme ole yksin. Siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. Todisteita, varmaa tietoa, tai vahvaa, yksityiskohtaista uskomusta ei kuolonjälkeisistä tapahtumista yksinkertaisesti vain ole. Tämä ja tieteellinen näkemys elämästä ja kuolemasta saavat minut uskomaan totaaliseen tyhjyyteen. Kaikki aivotoiminta, kuten ajattelu, haaveilu, henkinen oleminen ja eläminen, perustuu elektromagneettisiin impulsseihin kehoissamme. Kun kuolemme, on se käytännössä elintoimintojemme loppumista, mukaanlukien näiden impulssien. Uskon, että ajatus- ja muun aivotoiminnan loppuminen tarkoittaa meidän henkisten miniemme, sielujen olemassaolon loppumista.
Edellä mainitusta uskomuksestani huolimatta, tahdon uskoa myös johonkin tapahtumiseen elämän jälkeenkin. Haluan elää siinä toivossa, ettei kaikki ole niin haurasta ja vain lopu tuosta noin. Toivon, että kuoleman jälkeen on vielä paikka, jonne pääsen kun täältä lähdetään. Tykkään myös uskoa, etten ole siellä ypöyksin, vaan olisi siellä myös kaikki minulle läheinen ja rakas tästä maailmasta. Haluan uskoa näin, sillä olen ihminen.
Ihminen omaa huomattavasti eläimellisiäkin tarpeita, kuten toisten yksilöiden jonkinasteisen läheisyyden. Siksi se ei ole asia, josta haluamme luopua. Siksi toivomme pääsevämme toistemme luo toiseen maailmaan, kun elämä täällä on ohi. Kristillisen kirkon oppien mukainen taivas on yksi variaatio tästä. Me ihmiset takerrumme ajatukseen, ettei oleminen vain lopu. Tämä on hyvin luonnollista, sillä onhan meille suotu niinkutsuttu selviytymisvaisto.
Ihmisten halu uskoa taivaan kaltaisiin maailmoihin selittyy kovin pitkälle kuolemanpelollamme. Sokeasti tukeutuminen jatkuvaan elämään luo meille turvallisuudentunnetta ja tyydyttää pitkälle vaistoamme pysyä hengissä. Kun hylkää kovin mahdollisen mutta ikävän ajatuksen siitä, miten ihmisen kuoltuaan käy, on helpompi olla ja ajatella asiaa.
Nämä edellämainitut voivat olla hyviä syitä itselleen parhaaksi katsomaansa uskontoon. Ihmistenkaltaiset laumaeläimet elävät mieluusti uskontonsa asettamissa puitteissa, kun ne samalla tarjoavat turvapaikan elämän ja eritoten kuoleman suurten kysymysten äärellä. Loppujen lopuksi, uskonnot pohjautuvat hyvin pitkälle kuolemanpelkoon.
Kuolema on pelottavinta ja luonnollisinta, mitä on.
