"Typistetty elämänkertani ja kokoelma kärsimyksistäni. Näin se menee.
Synnyin äidilleni 15. heinäkuuta. Äiti erosi isästäni kun tämä pyöritti toistakin naista, nykyistä äitipuoltani. Samanaikaisesti, tietysti. Sopimus on, että pikku-Juuso ravaa Nurmes-Kuopio -väliä kunnes toisin päätetään.
Minut kasvatti hyvä yksinhuoltajaäiti kovalla kurilla ja niukalla budjetilla. Olen aina ollut, välillä liiankin, kiltti lapsi. Kasvoin ympäri Kuopion Petosta äidin kanssa kahdestaan aina kahdeksanvuotiaaksi asti. Tuolloin sain pikkuveljen, joka muutti kaiken. Pikkuveljen, joka oli toisesta maailmasta.
Pikkuveljeni, Niilo, on täysin eri maailmasta. Hän on aina ollut raju, tuhma, paha ja sen sellaista. Oikea troublemaker. Tuolloin pikkuveli oli vasta alkua, elämääni tuli myös ikäiseni ja velipuoli ja paria vuotta nuorempi siskopuoli, kun äiti muutti yhteen silloisen parhaan kaverini isän kanssa yhteen. Kahdesta onnellisesta tuli kuuden hengen uusioperhe. Minulle se ei ollut hyvä, sillä sain huomiota viidenneksen siitä johon olin tottunut, ja neljänneksen entisestä karkkimäärästä. Pahinta oli, että menetin kaiken yksityisyyden. Ei omaa rauhaa, kaikki oli "yhteistä" ja menetin identiteettini. Hukkasin itseni muiden lasten sekaan.
Minua ei riittänyt tuhoamaan perheongelmat yksin, lisäksi koulukiusaaminen tuli hajoittamaan minua pala palalta samoihin aikoihin. Tein elämäni suurimman ja tärkeimmän päätöksen tähän asti 2. luokka-asteen keväällä - hain musiikkiluokalle. Minut hyväksyttiin Pyörön koulun ala-asteen musiikkiluokalle viiden muun pojan kanssa. Tyttöjä oli moninkertaisesti enemmän mutta se ei vaikuttanut kiusaamiseen lainkaan, kaikki tekivät sitä tasapuolisesti ja lähinnä minua kohtaan. Mitä minä tein väärin? Olin oma, tunteikas ja puolustuskyvytön itseni. Olin turhan helppo kohde.
Minua kiusattiin, eikä kukaan halunnut viettää aikaa kanssani, joten minut eristettiin. Minut eristettiin, joten totuin siihen ja ja aloin viihtyä yksin. Koska viihdyin yksin, olin hiljainen ja ajattelin paljon. Yksin aikaa viettäessä oivalsin asioita, opin uutta. Opin yksinäisyyttä, olemaan yksin. Opin myös kuuntelemaan, aivan uudella tavalla. Opin tulkitsemaan ihmisiä paljon paremmin ja uusilla tavoilla. Kiusaamisen vuoksi pääsin terapioihin, hoitoihin ja sen sellaisiin, jossa erilaiset psykologit ja psykiatrit tulkitsivat minua ja ongelmiani. Opin muiden tulkitsemista tätäkin kautta.
Paljon opittuani kiusaamisesta minä muutuin. Kiusaaminen muutenkin muutti minua. Minusta tuli syvällisempi ja avarakatseisempi. Kiusaamisen vuoksi halusin todistaa itselleni ja maailmalle, että minusta on johonkin. Näin ollen panostin kouluun. Vaikka kiusaaminen jatkui läpi peruskoulun, numeroni vain nousivat ja nousivat. Olin luokan paras oppilas ja kiusatuin nörtti. Näkökulmia on monia.
Kärsimys ei lopu, sillä kohta kaksi vuotta sitten menetin isäni. Edeltävänä kesänä kävin seitsemissä hautajaisissa ja vuosia ennen sitä sairasti velipuoleni leukemian. Nyt rakas isotätini harrastaa samaista syöpää ja minun masennus lopultakin lievittää.
Kaikesta huolimatta minusta on kasvanut kunnollinen, hyvätahtoinen ja ystävällinen nuori mies. Sellainen, joka nauttii elämänsä parasta aikaa hetki kerrallaan täysin siemauksin. Olen kestänyt kaikenlaista elämässäni ja selvinnyt vaikka mistä. Tahtoisin jakaa elämänviisauteni kaikkien kanssa, mutta tuolloin heidän pitäisi kävellä jälkiäni pitkin, kulkea saappaissani, elää minun elämäni.
Näin minusta tuli minä. Mikä ei tapa, se sattuu mutta vahvistaa. Harva tietää tarinani, mutta niitä jotka sen tuntevat, kutsun ystävikseni. Ja äikän opeiksi."
"Kirjoitat tavattoman koskettavasti, rehellisesti ja sujuvasti! Sinulla on hyvä sanavarasto ja sujuva kynä. 60p"
