Kuolema on pelottavinta ja luonnollisinta, mitä on.

Tekstin ei ole todellakaan minkäänlainen tarkoitus loukata mitään ihmisryhmiä tai ketään yksityishenkilöä. Se sisältää vain minun omia mielipiteitäni ja atteitani, otan tekstistäni täyden vastuun.

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa näkökulmaa, -kantaa tai mielipidettä siihen, miten meidän käy kun kuolemme.

Evankelis-luterilainen kirkko opettaa uskomaan taivaan ja helvetin väliseen kahtia jakoon. Uskon opetuksiin kuuluu käsitys siitä, että Jeesus kuoli voidakseen hyvittää ihmiskunnan synnit ikiajoiksi. Tällöin jokainen uskova pääsisi taivaaseen maan päältä kuoltuaan. Ev.lut. kirkon oppeihin uskovat siis uskovat Jeesuksen sovittaneen heidän syntinsä sekä pääsevänsä näin taivaaseen kuoleman jälkeen, pakanoiden joutuessa ikuiseen kärsimykseen ja kadotukseen. Kirkon käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä siis määrittelee ihmisen kahteen pääosaan; kuolevaiseen ruumiiseen ja iankaikkisesti elävään tai olemassaolevaan sieluun.

Mielestäni evankelis-luterilaisen kirkon käsitys tuonpuoleisesta astuu harhaan ainakin yhdessä kohdassa: perusteluissa. Kirkko pohjaa itseään pitkälti raamattuun ja perustelee vanhoilla yhteen kootuilla teksteillä suuren osan opeistaan ja arvo- sekä ajatusmaailmoistaan. En vielä koskaan ole löytänyt minua itseäni vakuuttavia perusteluja mm. ruumiin ylösnousemukselle, kuolemanjälkeiselle elämälle saati sitten -olemassaololle. Mikään ei ole saanut minua uskomaan taivaan ja helvetin jakoon tai olemassaoloon.

Omien arvojeni perustein, uskon kuoleman jälkeen tulevan vain tyhjyyttä tai tuntematon, jossa emme ole yksin. Siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. Todisteita, varmaa tietoa, tai vahvaa, yksityiskohtaista uskomusta ei kuolonjälkeisistä tapahtumista yksinkertaisesti vain ole. Tämä ja tieteellinen näkemys elämästä ja kuolemasta saavat minut uskomaan totaaliseen tyhjyyteen. Kaikki aivotoiminta, kuten ajattelu, haaveilu, henkinen oleminen ja eläminen, perustuu elektromagneettisiin impulsseihin kehoissamme. Kun kuolemme, on se käytännössä elintoimintojemme loppumista, mukaanlukien näiden impulssien. Uskon, että ajatus- ja muun aivotoiminnan loppuminen tarkoittaa meidän henkisten miniemme, sielujen olemassaolon loppumista.

Edellä mainitusta uskomuksestani huolimatta, tahdon uskoa myös johonkin tapahtumiseen elämän jälkeenkin. Haluan elää siinä toivossa, ettei kaikki ole niin haurasta ja vain lopu tuosta noin. Toivon, että kuoleman jälkeen on vielä paikka, jonne pääsen kun täältä lähdetään. Tykkään myös uskoa, etten ole siellä ypöyksin, vaan olisi siellä myös kaikki minulle läheinen ja rakas tästä maailmasta. Haluan uskoa näin, sillä olen ihminen.

Ihminen omaa huomattavasti eläimellisiäkin tarpeita, kuten toisten yksilöiden jonkinasteisen läheisyyden. Siksi se ei ole asia, josta haluamme luopua. Siksi toivomme pääsevämme toistemme luo toiseen maailmaan, kun elämä täällä on ohi. Kristillisen kirkon oppien mukainen taivas on yksi variaatio tästä. Me ihmiset takerrumme ajatukseen, ettei oleminen vain lopu. Tämä on hyvin luonnollista, sillä onhan meille suotu niinkutsuttu selviytymisvaisto.

Ihmisten halu uskoa taivaan kaltaisiin maailmoihin selittyy kovin pitkälle kuolemanpelollamme. Sokeasti tukeutuminen jatkuvaan elämään luo meille turvallisuudentunnetta ja tyydyttää pitkälle vaistoamme pysyä hengissä. Kun hylkää kovin mahdollisen mutta ikävän ajatuksen siitä, miten ihmisen kuoltuaan käy, on helpompi olla ja ajatella asiaa.

Nämä edellämainitut voivat olla hyviä syitä itselleen parhaaksi katsomaansa uskontoon. Ihmistenkaltaiset laumaeläimet elävät mieluusti uskontonsa asettamissa puitteissa, kun ne samalla tarjoavat turvapaikan elämän ja eritoten kuoleman suurten kysymysten äärellä. Loppujen lopuksi, uskonnot pohjautuvat hyvin pitkälle kuolemanpelkoon.

Kuolema on pelottavinta ja luonnollisinta, mitä on.

Tähtipölyä

Thomas Bangalter (Daft Punk) + kuuluisuudet A.Braxe ja B.Diamond, 1998.

Palkittu UK ja Australiassa platinalla, Ranskassa hopealla. Maaliman myydyin house-single. 

French housen tunnetuin ja tärkein kappale.
Nii ja btw, ihan hiton hyvä <3

Welcome to the Asylum

Aivan ensimmäisenä, laita tämä kappale soimaan ennen kun aloitat lukemaan, kiitos =)

Tästä kappaleesta on tullut minulle tärkeä. Ei ainoastaan sen vuoksi, että se on metallia, vaan myös siksi, että sen syvällisempi viesti koskettaa minua.

Disturbedin useimpien muiden kappaleiden tavoin tässä kappaleessa on syvällinen viesti, tarkoitus, pohdiskeltava ajatus. Rivien välissä pintaa syvemmällä David Draiman(laulu, sanoitus) käsittelee tässä laulussa tunnetta tietynlaisesta muistosta.

Muisto koskee menetettyä rakasta ja ajaa sinua hulluuden partaalle, mutta muisto on sinulle myös turvapaikka.Se on turvallinen paikka, johon voit mennä piiloon. Joten vaikka olet muistossa tietyllä tasolla loukussa, et halua päästä siitä vapaaksi.

Tämä muisto on minulle henkilökohtaisesti tuttu useammasta eri yhteydestä.

Kappale Asylum on merkitykseltään jatkoa Disturbedin edellisen albumin yhdestä hittikappaleesta Inside the fire.
Tässä karun itseituhoisessa kappaleessa piru Draimanin olkapäällä koittaa saada tämän tekemään itsemurhan, jotta highschoolissa aloittanut poika saisi olla edesmenneen rakkaansa kanssa ikuisesti.
Tämän kappaleen taustat selittää David Draiman itse seuraavalla videolla

Tässä vielä itse kauniin tuhoisa kappale kokonaisuudessaan

Jos pidit tästä ja haluat lukea muitakin kappaleprofilointeja, jätä kommentti tai tykkäys niin harkitsen tekeväni uuden eri bändistä, eri biiseistä

M0NST3R

     How does it feel to be a monster?

   -Well, how'd I put it..Monstrous?

     How you became one?

   -Close ones death, radioactive spider bite, an alien from another planet, a cyborg from future, sold my soul to the devil, etc...all of these.

     How can everything end, is there a solution?

   -Everything ends when their time comes. Even mine shall, someday. That's all there's for a solution. Time beats us all....

     What does a monster mean?

   -By the word moster, we mean any creature, that produces fear or physical harm by its appearance and actions.

Miten minusta tuli minä?

   "Typistetty elämänkertani ja kokoelma kärsimyksistäni. Näin se menee.
   Synnyin äidilleni 15. heinäkuuta. Äiti erosi isästäni kun tämä pyöritti toistakin naista, nykyistä äitipuoltani. Samanaikaisesti, tietysti. Sopimus on, että pikku-Juuso ravaa Nurmes-Kuopio -väliä kunnes toisin päätetään.
   Minut kasvatti hyvä yksinhuoltajaäiti kovalla kurilla ja niukalla budjetilla. Olen aina ollut, välillä liiankin, kiltti lapsi. Kasvoin ympäri Kuopion Petosta äidin kanssa kahdestaan aina kahdeksanvuotiaaksi asti. Tuolloin sain pikkuveljen, joka muutti kaiken. Pikkuveljen, joka oli toisesta maailmasta.

   Pikkuveljeni, Niilo, on täysin eri maailmasta. Hän on aina ollut raju, tuhma, paha ja sen sellaista. Oikea troublemaker. Tuolloin pikkuveli oli vasta alkua, elämääni tuli myös ikäiseni ja velipuoli ja paria vuotta nuorempi siskopuoli, kun äiti muutti yhteen silloisen parhaan kaverini isän kanssa yhteen. Kahdesta onnellisesta tuli kuuden hengen uusioperhe. Minulle se ei ollut hyvä, sillä sain huomiota viidenneksen siitä johon olin tottunut, ja neljänneksen entisestä karkkimäärästä. Pahinta oli, että menetin kaiken yksityisyyden. Ei omaa rauhaa, kaikki oli "yhteistä" ja menetin identiteettini. Hukkasin itseni muiden lasten sekaan.
   Minua ei riittänyt tuhoamaan perheongelmat yksin, lisäksi koulukiusaaminen tuli hajoittamaan minua pala palalta samoihin aikoihin. Tein elämäni suurimman ja tärkeimmän päätöksen tähän asti 2. luokka-asteen keväällä - hain musiikkiluokalle. Minut hyväksyttiin Pyörön koulun ala-asteen musiikkiluokalle viiden muun pojan kanssa. Tyttöjä oli moninkertaisesti enemmän mutta se ei vaikuttanut kiusaamiseen lainkaan, kaikki tekivät sitä tasapuolisesti ja lähinnä minua kohtaan. Mitä minä tein väärin? Olin oma, tunteikas ja puolustuskyvytön itseni. Olin turhan helppo kohde.

   Minua kiusattiin, eikä kukaan halunnut viettää aikaa kanssani, joten minut eristettiin. Minut eristettiin, joten totuin siihen ja ja aloin viihtyä yksin. Koska viihdyin yksin, olin hiljainen ja ajattelin paljon. Yksin aikaa viettäessä oivalsin asioita, opin uutta. Opin yksinäisyyttä, olemaan yksin. Opin myös kuuntelemaan, aivan uudella tavalla. Opin tulkitsemaan ihmisiä paljon paremmin ja uusilla tavoilla. Kiusaamisen vuoksi pääsin terapioihin, hoitoihin ja sen sellaisiin, jossa erilaiset psykologit ja psykiatrit tulkitsivat minua ja ongelmiani. Opin muiden tulkitsemista tätäkin kautta.
   Paljon opittuani kiusaamisesta minä muutuin. Kiusaaminen muutenkin muutti minua. Minusta tuli syvällisempi ja avarakatseisempi. Kiusaamisen vuoksi halusin todistaa itselleni ja maailmalle, että minusta on johonkin. Näin ollen panostin kouluun. Vaikka kiusaaminen jatkui läpi peruskoulun, numeroni vain nousivat ja nousivat. Olin luokan paras oppilas ja kiusatuin nörtti. Näkökulmia on monia.

   Kärsimys ei lopu, sillä kohta kaksi vuotta sitten menetin isäni. Edeltävänä kesänä kävin seitsemissä hautajaisissa ja vuosia ennen sitä sairasti velipuoleni leukemian. Nyt rakas isotätini harrastaa samaista syöpää ja minun masennus lopultakin lievittää.
   Kaikesta huolimatta minusta on kasvanut kunnollinen, hyvätahtoinen ja ystävällinen nuori mies. Sellainen, joka nauttii elämänsä parasta aikaa hetki kerrallaan täysin siemauksin. Olen kestänyt kaikenlaista elämässäni ja selvinnyt vaikka mistä. Tahtoisin jakaa elämänviisauteni kaikkien kanssa, mutta tuolloin heidän pitäisi kävellä jälkiäni pitkin, kulkea saappaissani, elää minun elämäni.
   Näin minusta tuli minä. Mikä ei tapa, se sattuu mutta vahvistaa. Harva tietää tarinani, mutta niitä jotka sen tuntevat, kutsun ystävikseni. Ja äikän opeiksi."



"Kirjoitat tavattoman koskettavasti, rehellisesti ja sujuvasti! Sinulla on hyvä sanavarasto ja sujuva kynä. 60p"